Vanhempiaan hoitanut Ruut kertoo, millaista omaishoitajan arki todella on: "Kaikki hoitajat kaipaavat sitä, että kysytään, kuinka sinä jaksat"
Omaishoidon kokemusasiantuntija Ruut Pylvänäinen vieraili MTV Uutiset Liven haastattelussa kertomassa työstään. Hänen mukaansa omaishoitajalla ei käytännössä ole omaa aikaa juuri ollenkaan, ja oma elämä tulee laittaa hetkellisesti sivuun.
– Omaishoitajan arki on aikalailla aikaan ja paikkaan sidottu. Siksi se on todella rakasta. Omaishoitajalla oma aika on vähissä, Pylvänäinen kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Pylvänäinen toimi molempien vanhempiensa omaishoitajana
Pylvänäinen on itse toiminut vanhempiensa omaishoitajana yhteensä lähes 10 vuotta. Kolmen vuoden ajan hän oli sekä isänsä että äitinsä omaishoitajana.
Kun hän joutui tilanteeseen, hän oli vasta alle 40-vuotias.
Hän koki, että tilanteeseen joutumisella oli joku tarkoitus. Siksi hän toimii nykyään omaishoidon kokemusasiantuntijana ja kertoo avoimesti ihmisille omaishoitajan työstä.
– Haluan kehittää omaishoitoa Suomessa jollakin tavalla.
Pylvänäinen muistuttaa, että on tärkeää, että myös omaishoitajan jaksamisesta huolehditaan.
– Kyllä kaikki omaishoitajat kaipaavat sitä, että hoitajaltakin kysytään, kuinka sinä jaksat.
Katso Pylvänäisen haastattelu kokonaisuudessaan jutun alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää