Vanhemmuus ei lopu eroon

Parisuhteesta voi erota, mutta vanhemmuus jatkuu erosta huolimatta.

Erotilanteessa lapsen asioiden järjestäminen voi tuntua haasteelliselta, onhan ero vanhemmillekin yksi elämän vaikeimmista tilanteista. Lapsen tarpeiden huomioiminen on kuitenkin äärimmäisen tärkeää – lapsi tarvitsee kumpaakin vanhempaansa myös eron jälkeen.

Eron käsittely kannattaa

Erotilanteeseen liittyy monenlaisia tunteita, kuten loukkaantumista, pettymystä, surua, katkeruutta ja vihaa. Erokriisin ensimmäisessä vaiheessa ihminen pyrkii torjumaan ja kieltämään tapahtuneen, totuus tuntuu liian pelottavalta ja sietämättömältä.

Jossain vaiheessa todellisuus on kuitenkin kohdattava: eroon liittyvien tunteiden sekä ajatusten käsittely on välttämätöntä. Hyvin hoidettu ero luo terveen pohjan siitä eteenpäin jatkuvalle elämälle, uusille suhteille sekä vanhempien yhteistoiminnalle lapsen asioissa.

Tukea ja tietoa

Eroretki- sivuston tavoitteena on tarjota tukea eron eri vaiheissa ja auttaa vanhempia käsittelemään eron herättämiä tunteita ja ajatuksia. Asioita käsitellään sivustolla mahdollisimman monelta näkökannalta, koskettaahan ero aina useampaa henkilöä.

Erotako vai ei? -osio on suunnattu eroa pohtiville ja Käytännön järjestelyt -osio sisältää tietoa eroon liittyvistä sopimuksista sekä viranomaispalveluista. Kattavan tietopaketin lisäksi verkkopalvelu sisältää osiota, joissa voi punnita omaa tilannettaan kyselyihin vastaamalla.

Eroretki-palvelun ovat toteuttaneet yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kehittämishanke Neuvo sekä Vaasan Ammattikorkeakoulu. Palvelun toteutuksesta vastaavat koulutetut vapaaehtoiset yhteistyössä Neuvon ammattilaisten kanssa. Helsingissä sijaitseva Neuvon toimipiste tarjoaa lisäksi ryhmämuotoista tukea eronneille ja eroa harkitseville.


Teksti: Helmi/MTV3/Miia Hakkarainen

Lähteet: Erovanhempien tukikeskus Neuvo, Eroretki.fi

Kuvat: Shutterstock, Futureimagebank

Lue myös:

    Uusimmat