Vanhemmat yrittivät Auvista terapiaan

-Kello oli noin viisi, kun saimme tietää, että Pekka oli viety Helsinkiin hyvin huonossa kunnossa. Siinä vaiheessa emme tienneet uhreista mitään, äiti kertoo.

Vanhemmat lukivat jälkikäteen lehdistä, että pojan kohtalosta oli kerrottu julkisuudessa ennen kun he saivat tiedon tapahtuneesta.

-Poliisi piti meitä pimennossa. Se tuntui hieman pahalta. Se odottaminen, se epätietoisuus, vanhemmat muistelevat.

-Meidän piti itse hakemalla hakea tietoa. Oli käsittämätöntä ajatella, että uhreja oli niin paljon. Kysyn monesti itseltäni, miksei Pekka voinut ottaa vain omaa henkeään, äiti pohtii.

Vanhemmat eivät ole vieläkään pystyneet ottamaan yhteyttä uhrien omaisiin. He ovat välittäneet heille osanottonsa avustustyöntekijöiden kautta.

"Pekka oli omapäinen kaveri"

Vanhemmat eivät osanneet aavistaa, että heidän poikansa suunnitteli järkyttävää rikosta. Taipumuksesta väkivaltaan tai sen ihannointiin vanhemmilla ei ollut tietoa.

-Pekka oli rauhallinen ja hyvillä mielin. Aina kun olimme yhteydessä kouluun, he antoivat Pekasta pelkästään myönteistä palautetta. Saimme sellaisen käsityksen, että Pekka on erittäin hyvä ja lahjakas oppilas, hyvin käyttäytyvä ja kaikin puolin positiivinen opiskelija, äiti kertoo.

Jälkiviisaana äiti sanoo, että pojan käytöksessä viimeisinä aikoina oli kenties joitakin merkkejä tulevasta.

-Hän teki kotitöitä ehkä hieman huolimattomammin tai kiireellisemmin, vähän hutiloiden. Jouduin myös patistamaan häntä talvikenkien hankinnassa. Viimeisenä iltanakin muistutin, että talvikengät pitäisi hankkia. Valikoimaa on vielä hyvin. Pekka oli siinä tietokoneellaan ja kohautteli harteitaan. Sanoi, että joo joo, äiti muistelee.

Nyt Mikaela Vuorio pohtii, että näistä pienistä merkeistä olisi ehkä pitänyt pystyä päättelemään jotain. Talvikengät jäivät hankkimatta, syy selvisi äidille karulla tavalla.

-Tietysti kaiken jälkeen ajattelee, että eipä se niitä sitten olisi tarvinnut enää. Jos hän oli suunnitellut tekoaan jo maaliskuusta alkaen, niin kyllähän se oli hänellä tiedossa, hän sanoo.

Äiti uskoo ammuskelun syyksi Pekka-Ericin pettymyksen ihmisyyteen.

-Hän ajatteli, ettei hänellä ollut mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään, äiti kertoo.

Äiti Mikaela Vuorio on toiminut aktiivisesti kunnallispolitiikassa ja esitellyt omilla verkkosivuillaan muun muassa Pentti Linkolan äärivihreitä ajatuksia. Verkkokeskusteluissa on vuoden mittaan kysytty, tuputtiko äiti linkolalaista ajattelua pojalleen.

-Pekka oli hyvin varhain omapäinen kaveri. Jos hän päätti jotain, hän myös piti päänsä. Jos hänelle yritti myydä jotakin omaa ajatustaan - varsinkin jotain aatteellista ajatusta - niin hän mieluummin otti ihan päinvastaisen suunnan, ihan varmuuden vuoksi, Mikaela Vuorio sanoo. Vuorion mukaan hän itse pikemminkin kiinnostui ympäristöasioista poikansa innoittamana.

Pekka-Eric Auvinen oli viimeisen vuotensa ajan innokas internetin käyttäjä. Hän latasi YouTubeen lukuisia videoita, joissa hän kertoi vaikuttimistaan. Vanhemmille tuli täytenä yllätyksenä, että poika oli netissä perehtynyt tarkoin Yhdysvalloissa tehtyihin koulusurmiin.

-Se oli aluksi minulle hyvin vaikea ja käsittämätön asia. En pystynyt ymmärtämään, että miten Pekka saattoi toimia tällä tavalla ja ottaa esimerkikseen sellaisen teon ja toimintatavan, äiti sanoo.

Kiusaamista jo ala-asteella

Perhe muutti aikoinaan Helsingistä Jokelaan, koska vanhemmat halusivat lapsilleen rauhallisen kasvuympäristön ja pienen koulun. Järkytys oli suuri, kun Pekka-Ericiä alettiin kiusata jo ala-asteella.

-Häneen käytiin kiinni, rökitettiin ja paiskottiin pitkin naulakoita. Häntä myös ammuttiin kuulapyssyllä koulumatkalla ja osoitettiin laserkynällä silmiin. Koulun kirjoitustaululle kirjoiteltiin sitä sun tätä, ja sitten koko luokka saattoi nauraa, isä kertoo.

Pekka-Ericillä ei loppujen lopuksi ollut käytännössä lainkaan ystäviä. Hän vietti suurimman osan ajasta yksin.

-Hänellä ei ollut yhtään kaveria edes lenkille tai Playstationia pelaamaan, äiti kertoo.

Varsinkin vuodet yläasteella raskaita.

-Kesälomat ja viikonloput olivat rankkoja, kun poika kyseli. Äiti, miksei minulla ole yhtään kaveria.

Vanhemmat yrittivät keksiä pojalle harrastuksia, joiden kautta tämä olisi löytänyt uusia ystäviä.

-Pekka ei ollut kiinnostunut harrastusehdotuksistamme. Hän ei ollut kiinnostunut sellaisista asioista, joista hänen ikäiset yleensä ovat. Emme voineet häntä pakottaakaan, äiti kertoo.

Pitkät jonot terapiaan

Vanhemmat huolestuivat poikansa mielenterveydestä vuodenvaihteessa 2006-2007. Pekalla todettiin paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko.

-Hän sai lääkettä, joka ei tahtonut auttaa, äiti muistelee.

Vanhemmat tiedustelivat lääkäriltä, olisiko pojan mahdollista saada terapiaa. Se ei onnistunut. Hoitojonot olivat pitkät, kuukausien mittaiset.

-Lääkäri sanoi, että tämä on niin lievä diagnoosi, ettei käytännössä ollut mitään mahdollisuuksia päästä terapiaan. Sen sijaan hän totesi, että yritetään vaan nostaa lääkeannoksia, äiti muistelee.

Äidin mukaan Pekka-Eric ei ollut koskaan maininnut itsemurha-aikeita, puhumattakaan toisten vahingoittamisesta.

-Ajattelin, että tämä on sitten lievä tapaus ja nyt vain rauhoitutaan, hän kertoo.

Nyt Mikaela Vuorio ja Ismo Auvinen haluavat olla muille varoittava esimerkki. He painottavat, että jos apua ei saa, sitä on vaatimalla vaadittava.

-Muistan ajatelleeni, että voi hyvänen aika, yksin tässä nyt jäädään. Yritetään nyt vaan täällä kotona tukea ja jotenkin sinnitellä lääkkeitten kanssa.

Medialla tarve syyllistää

Vanhemmat eivät Jokelan koulusurmien jälkeen kyenneet lukemaan lehtiä. He kertovat joutuneensa vääristeltyjen ja keksittyjen juttujen uhreiksi.

-Se taisi olla paikallislehti, jossa oli juttu ensimmäisellä viikolla. Meidät leimattiin hipeiksi. Meidän myös väitettiin myllänneen talomme kauniin pihan. Sanottiin, että olimme muuttaneet sen perunapelloksi, vanhemmat kertovat.

Vuorio ja Auvinen ovat huolissaan nuorien hyvinvoinnista. Jokela nousi uudestaan otsikoihin Kauhajoen koulumurhien ja nettipoliisin vastikään estämän uuden kouluhyökkäyksen myötä.

-Kauhajoen tapahtuma lisäsi huolta siitä, miten nuorilla menee. Nuorten tila huolestuttaa, koska Kauhajoen ammuskelija oli myös nuori mieshenkilö, Ismo Auvinen sanoo.

Auvinen arvostelee tapaa, jolla kouluammuskeluja on käsitelty julkisuudessa.

-Kauhajoen tapahtumia alettiin taas kerran purkaa ihan väärästä päästä. Selvitettiin seurauksia, ei syitä. Tehtiin vertauksia siitä, että Matti Saarella oli ase ja Pekka-Ericillä oli ase. Eihän ase ole syy, vaan se on pelkkä seuraus siitä, mitä on tapahtunut aiemmin, hän sanoo.

Mikaela Vuorio puolestaan pohtii, onko yhteiskunta liian kunnianhimoinen ja painostetaanko nuoria liikaa.

-Olen miettinyt, että onko koulumaailmassa viety asiat liian tiukalle. Onko siellä laitettu liikaa paineita nuorille? Onko tämä koko meidän yhteiskuntamme liian kunnianhimoinen, liian kova? Pitäisikö löysätä jossain? Pitäisikö antaa periksi niistä tavoitteista? Onko pakko kilpailla niin paljon, pyrkiä aina vaan saamaan lisää materiaa, lisää hyvinvointia, lisää sitä ja tätä kivaa, äiti kysyy.

Hän on yrittänyt oppia elämään syyllisyydentunteiden kanssa.

-Syytän itseäni ihan kaikesta. Ihminen on sillä tavalla rakennettu, että kun jotakin näin hirveää tapahtuu, sitä käy läpi koko elämänsä historian. Sitä ajattelee, mitä olisi voinut tehdä toisin. Siinä mielessä on ollut hyvin raskasta.

Kulunut vuosi on ollut Vuoriolle ja Auviselle koettelemus. He sanovat kuitenkin vähitellen pääsevänsä elämään kiinni.

-Meillä on ollut hyviä tukihenkilöitä, terapeutteja, ystäviä ja sukulaisia joilta olemme saaneet apua ja tukea, Vuorio sanoo.

Lue lisää: