Valtteri Bottas taikoi mahtikierroksen ratkaisevalla hetkellä – lähtee kovalla tavoitteella illan kisaan

Vaikean perjantain jälkeen vähällä kokemuksella Miamin aika-ajoihin lähtenyt Valtteri Bottas raapi Alfa Romeolle maksimituloksen, jota hän aikoo lähteä vielä parantamaan sunnuntai-illan kisassa.

Alfa Romeo joutui tekemään perjantaina kovaa töitä Bottaksen rikottua autoaan ensimmäisissä harjoituksissa Miamin katuradalla. Toiset harjoitukset jäivät kokonaan väliin, joten Bottas ehti tutustua kunnolla rataan vain tunnin harjoituksissa ennen aika-ajoa.

Kaikki meni kuitenkin sen jälkeen nappiin, ja tuloksena oli upea viides lähtöruutu sunnuntaina kello 22.30 starttaavaan kisaan.

– Olen tyytyväinen, koska se oli hyvä kierros. Varsinkin, kun tämä oli hyvä takaisintulo eilisen jälkeen. En saanut silloin tehtyä montaakaan kierrosta, mutta saimme hyvän kolmostreenin ja selvän suunnan säädöille, Bottas kommentoi F1TV:lle.

– Sitten kyse oli vain siitä, että löydän oikean rytmin kierros kierrokselta. Kolmososioon mennessä tosiaankin löysin sen.

Bottas ennakoi sunnuntain kisasta kovaa haastetta niin renkaille, autolle kuin kuljettajillekin. Jopa yli 37 asteen lämpötilassa ajetut aika-ajotkin olivat hurja rääkki.

– Minä hikoilen niin paljon, eikä keho vain pysty viilentymään tässä kosteudessa. Siitä tulee vaativaa.

– Meillä on kuitenkin hyvä auto, kuten meillä on ollut joka kisassa tällä kaudella, joten olemme mukana taistelussa. TOP5-sijoituksen täytyy olla minimitavoitteemme, Bottas linjasi.

Edeltä kisaan lähtevät eturiviin rynnineet Ferrarin Charles Leclerc ja Carlos Sainz sekä Red Bullin Max Verstappen ja Sergio Perez. Koko tämä nelikko on päässyt maaliin vain yhdessä kauden neljästä kisasta, joten mahdollisuuksia nousuun tulee varmasti tälläkin kertaa.

Kaiken lisäksi Bottas pääsee kisaan entisen tallikaverinsa, Mercedeksen Lewis Hamiltonin viereltä.

– Valtterin täytyy saada hyvä ensimmäinen kierros ja puhdas kisa. Sitten voimme odottaa vahvaa tulosta, ennakoi Alfa Romeon tallipomo Fred Vasseur.

Korjattua juttua klo 11.28: Lämpötilat olivat aika-ajossa rengasvalmistaja Pirellin mukaan ylimmillään jopa 37,0-39,2 asteessa.

Lue myös:

    Uusimmat