Valtteri Bottas paljastaa, miten koronarajoitukset näkyvät F1-varikolla: "Ei saa olla missään tekemisissä"

Uusi F1-kausi käynnistyy ensi viikolla Itävallassa. Samalla autourheilun kuninkuusluokka palaa arkeen pitkän tauon jälkeen. Pysähdyksen syy on yhä läsnä.

MAINOS

Koko F1-kausi C Morella!

Kauden avausviikonloppu ajetaan Itävallassa 3.-5. heinäkuuta!

Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa

Alun perin F1-kauden piti alkaa maaliskuun puolessa välissä Australiassa.

Ei alkanut.

Maailma oli astumassa tuolloin poikkeuksellisen tilanteen keskelle. Kiinasta lähtenyt koronaviruspandemia levisi muun muassa Eurooppaan ja hetken päästä Pohjois-Amerikkaan. Tauti näkyi myös Australiassa. 

Avauskisa peruttiin, kun yksi McLarenin työntekijöistä sai tartunnan.

Tästä alkoi pitkä odotus. Nyt, tunnelin päässä näkyy valoa. Muun muassa Euroopassa koronatartuntojen määrät ovat olleet laskussa.

Tautiuhka näkyy kuitenkin F1-varikolla. Mercedeksen suomalaiskuljettajan Valtteri Bottaksen mukaan sarjan kuskeille on lähetetty "melkoinen läjä ohjeita".

– Olen lukenut aika monta pdf:ää ja vielä on muutama lukematta, Bottas hymähtää MTV Urheilun haastattelussa.

– Olemme varikolla aikamoisessa kuplassa tallin kanssa. Jokainen testataan ennen paikan päälle matkustamista ja heti sen jälkeen, kun on saavuttu kisakaupunkiin. Sen jälkeen testejä on muutaman päivän välein, Bottas kertoo, ja jatkaa:

– Muiden tallien henkilökunnan kanssa ei saa olla missään tekemisissä ja vaikka olemme tallin sisällä kuplassa, niin sen sisälläkin noudatetaan tarkasti eri ohjeistuksia. Aina kun on mahdollisuus, niin pidetään kasvomaskeja ja etäisyyttä toisiimme. Uskon, että esimerkiksi tallin sisäiset palaverit hoidetaan eri tavalla kuin aiemmin. Kaikki eivät ole välttämättä samassa huoneessa, vaan voimme käydä asioita läpi esimerkiksi radion välityksellä. On siinä aika paljon kaikkea.

– Uskon, että asiat etenevät jouhevasti, kunhan vaan saamme juonen päästä kiinni, Bottas miettii.

Niin valmis kuin olla ja voi

Bottas on saanut totutella muiden F1-kuljettajien kanssa täysin poikkeukselliseen aikaan.

– Koko urani aikana ei ole ollut tämmöistä pätkää, missä ei ole tullut matkustelua tai missä ei ole ollut muuta ohjelmaa, Bottas miettii.

– Vuosien aikana on tottunut siihen, että joka viikonlopulle tai joka toiselle on tietyt tavoitteet. Sitä fiilistä, minkä saa kisaamisesta ja menestyksestä – sitä on kaivannut. Sen jälkeen, kun kuulimme, että milloin kausi alkaa ja millä tavalla, siitä lähtien on ollut se tietty päämäärä, mihin on voinut tähdätä ja mihin on voinut valmistautua. Silloin alussa, kun ei ollut kauheasti tietoa, silloin oli se kaikista vaikein ajankohta, Bottas jatkaa.

Bottaksen mukaan hän on harjoitellut hyvin systemaattisesti koronatauon aikana. Tarkoituksena on ollut kehittää fyysistä kuntoa.

Bottas on jakanut sosiaaliseen mediaan paljon pyöräilyhenkisiä kuvia. Harjoittelu ei ole tähän rajoittunut.

Tuoreeltaan Bottas sai loistosauman, kun hän pääsi Mercedeksen rattiin Silverstonen radalla.

– Se auttoi paljon, vaikka käytössä olikin vanha auto (vuoden 2018 malli), joka on nykyversiota hitaampi. Mutta F1-kuljettajana on mahdotonta saada samaa fiilistä kuin silloin, kun pääsee oikean formula-auton rattiin. Ja tuo oli fyysisesti hyvä harjoituspäivä. Aivot saivat taas muistutuksen siitä, että kuinka nopeasti tilanteet tulevat vastaan F1-auton sisällä. Tuota on vaikea simuloida millään muulla alustalla.

– Eikä tuo ollut vain kuljettajille hyvä juttu, vaan myös koko tallille. Saimme taas juonesta kiinni ja oikeanlaisen mentaliteetin yhdessä tekemiseen.

Silverstonen session lisäksi Bottas on pitänyt ajotuntumaa yllä muun muassa simulaattorissa.

Uuden kauden alla suomalaiskuskin fiilikset ovat katossa.

– Siistiä, että pääsemme viimeinkin kisaamaan. Kyllä tässä on kaivannut sitä, että pääsee tekemään juuri sitä, mistä tykkää. Tuntuu, että olen tehnyt kaiken oikein ja olen niin valmis kuin vain voi olla. Ja tallin sisällä olemme tehneet sen valmistavan työn, mitä vaan voi tehdä.

– Sen takia on hyvä ja luottavainen fiilis, Bottas sanoo avauskisan alla.

Lue myös:

    Uusimmat