Valtteri Bottas näkee viikonlopun kilpailussa suorastaan suomalaisen elementin: "Tältä se tuntuu"

Lupaavasti formula 1 -kauden aloittaneen Alfa Romeon vauhti MM-sarjan keskikastissa on hiipunut kauden edetessä. Valtteri Bottas ajoi tallin autolla seitsemän pistesijaa kauden yhdeksässä ensimmäisessä kilpailussa. Kesäkuun jälkeen hän on rimpuillut sarjassa pisteittä.

Alfa Romeo ei ole kyennyt kauden aikana kehittämään autoaan yhtä tehokkaasti kuin sen lähimmät vastustajatallit Alpine ja McLaren.

Alfa Romeon autoihin on tulossa kehitysosia Japanin kilpailuun 9. lokakuuta. Talli keskittyy silti kehitystyössään vahvasti jo ensi kauteen.

MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Singaporessa, eikä Bottas uskalla luvata, että hän palaisi siellä Alfalla pisteille.

– Sitä on aina vaikea ennustaa, mutta toivon niin. Meillä ei ole täällä suuria päivityksiä, vain joitain parannuksia tälle radalle, Bottas kertoi.

Singaporen rata eroaa edellisen gp:n vauhdikkaasta klassikko-Monzasta aika lailla.

– Tämä rata on hyvin erilainen kuin Monza, ja meiltä puuttui downforcea, joten on vaikea ennustaa. Toivon todella pääseväni takaisin MM-pisteille, Bottas sanoi.

Tallikaveri saa kiitosta

Kiinalainen Zhou Guanyu jatkaa Bottaksen tallikaverina Alfalla myös ensi kaudella. Bottasta tieto rauhoittaa, koska se lisää ennakoivuutta.

– Minusta se (Zhoun jatkopesti Alfalla) on hyvä uutinen, koska hänen rinnallaan joukkuetoverina voin todella sanoa, että hän ansaitsee paikan joukkueessa ja formula ykkösissä. Hän on todella kypsä iältään ja kokemukseltaan, Bottas kehuu ja uskoo Zhoun parantavan entisestään.

– Hän on oppinut paljon vuoden aikana, ja hänen vauhtinsa on kasvanut aika-ajoissa ja kilpailuissa läpi vuoden. Hän on tehnyt hyvin vähän virheitä. Olen varma, että hänen kehityksensä jatkuu, Bottas kiittelee tallikaveriaan.

Fysiikka koetuksella

Singaporen kilpailua pidetään formula ykkösten MM-sarjassa fyysisesti vaativimpana kilpailuna. Marina Bayn 5,063 kilometrin mittainen, töyssyinen katurata kysyy kuljettajilta rutkasti fysiikkaa.

Oma lukunsa ovat Singaporen kuumankosteat sääolot. Parituntinen kilpailu vastaa rankkaa saunakokemusta, mikä Bottakselle suomalaiskuljettajana toki sopii.

– Saunoista puheen ollen, se on hyvä vertailu, koska se on kuin mieto sauna, tältä se tuntuu autossa, Bottas myöntää.

Singaporen gp:ssä nestehukka kiusaa kuljettajia.

– Kuinka paljon nestettä kisassa menetät, se on jo iso asia, mutta kaiken lisäksi rata on myös todella kuoppainen. Kahden tunnin kisassa alkaa loppua kohti tuntea väsymystä. Se on kovaa työtä, Bottas tiivistää.

Lue myös:

    Uusimmat