Valtteri Bottas mehusteli Suomi-juhlilla – upeassa kuvaparissa myös Mika Häkkinen

Mercedeksen suomalaiskuski Valtteri Bottas ajoi sunnuntaina Japanin GP:n voittoon sangen näyttävällä tavalla. Bottas otti superlähdön, joka nosti hänet kärkeen ja lopulta voittajaksi. Kyseinen temppu nousi pinnalle Bottaksen ovelassa sosiaalisen median päivityksessä.

Bottas lähti kisaan kolmannesta ruudusta, mutta salamalähdön myötä hän oli ykkösenä jo ensimmäiseen mutkaan mentäessä.

Mitä tästä tulikaan mieleen?

Vuonna 1999 McLarenilla ajanut suomalaiskuski Mika Häkkinen teki hieman samankaltaisen tempun. Häkkinen lähti kisaan toisesta ruudusta, mutta hän ohitti lähes välittömästi paalupaikalla olleen Ferrarin saksalaiskuljettajan Michael Schumacherin.

Häkkinen kaasutteli tämän jälkeen voittoon, varmistaen samalla maailmanmestaruuden.

Bottas päätti nostaa kyseisen samankaltaisuuden esille Twitterissä, jossa hän jakoi kaksi kuvaa. Viime sunnuntain lähtöotoksen, jossa hän on noussut kärkeen sekä kuvan vuodelta 1999, kun Häkkinen on noussut ykköseksi.

Lue myös:

    Uusimmat