Valtteri Bottas kiinni alustavassa paalupaikassa – Red Bull yllättävissä vaikeuksissa

Valtteri Bottas oli nopein Venäjän F1-viikonlopun toisissa harjoituksissa, joiden tuloslista saattaa nousta sateisena viikonloppuna arvaamattomaan arvoon.

Bottas tykitti harjoitusten kärkiajan 1.33,593. Hän oli tällä vain neljä sadasosaa tallikaveriaan Lewis Hamiltonia nopeampi. Kolmanneksi ylsi AlphaTaurin Pierre Gasly

Sen sijaan Red Bull oli isoissa vaikeuksissa. Max Verstappen sijoittui vasta kuudenneksi jäätyään Bottaksesta yli sekunnin. Hollantilainen valitteli harjoituksissa, ettei autosta saa tarpeeksi suoranopeutta irti nykyisellä takasiivellä.

Kimi Räikkönen oli Alfa Romeolla 12:s. Hänen eronsa kärkeen oli 1,2 sekuntia. Hänen tallikaverinsa Antonio Giovinazzi rikkoi autonsa peräpään perusteellisesti pyörähdettyään seinään.

Toisten harjoitusten tulokset saattavat vielä muodostua tärkeiksi, jos lauantaiksi Mustanmeren rannalle ennustettu rankkasade pilaa koko aika-ajopäivän. Kansainvälinen autoliitto FIA valmistautuu siinä tapauksessa järjestämään aika-ajot sunnuntaiaamuna, mutta jos tämäkään ei onnistu, lähtöjärjestys määräytyy juuri perjantain toisten harjoitusten perusteella.

Venäjän GP:n 2. harjoitukset:

Kuski

Talli

Aika/ero

Kierroksia

1

Valtteri Bottas

Mercedes

1.33,593

19

2

Lewis Hamilton

Mercedes

+0,044

22

3

Pierre Gasly

AlphaTauri

+0,252

22

4

Lando Norris

McLaren

+0,561

17

5

Esteban Ocon

Alpine

+0,809

23

6

Max Verstappen

Red Bull

+1,028

20

7

Carlos Sainz

Ferrari

+1,085

22

8

Fernando Alonso

Alpine

+1,169

21

9

Sebastian Vettel

Aston Martin

+1,244

22

10

Charles Leclerc

Ferrari

+1,332

24

11

Sergio Perez

Red Bull

+1,345

22

12

Kimi Räikkönen

Alfa Romeo

+1,459

23

13

George Russell

Williams

+1,501

19

14

Antonio Giovinazzi

Alfa Romeo

+1,585

14

15

Lance Stroll

Aston Martin

+1,741

21

16

Nicholas Latifi

Williams

+1,818

19

17

Daniel Ricciardo

McLaren

+2,037

12

18

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

+2,361

23

19

Nikita Mazepin

Haas

+2,506

19

20

Mick Schumacher

Haas

+2,637

20

Lue myös:

    Uusimmat