Valtteri Bottas avautui F1-kauden traagisimmasta hetkestä – "Siinä meinaa mennä maku koko touhuun"

Moottoriurheilumaailma järkyttyi elokuussa, kun F2-kuljettaja Anthoine Hubert menetti henkensä Span radalla sattuneessa onnettomuudessa. Mercedeksen F1-tähti Valtteri Bottas avaa omia tuntemuksiaan tragediasta C Morella julkaistussa Never Give Up -dokumentissa. 

Belgian kisaviikonloppu sai synkimmän mahdollisen käänteen lauantaina 31. elokuuta. Arden-tallia edustanut Hubert paiskautui seinään Eau Rouge -mutkan jälkeisessä Raidillonin kaarteessa F2-kisan toisella kierroksella. Ranskalaisen auto ajautui keskelle rataa, minkä seurauksena Juan Manuel Correa osui voimalla päin kilpakumppaniaan.

Myöhemmin illalla Hubert'n tiedotettiin menehtyneen. Tragedia heitti varjon koko moottoriurheiluperheen ylle. 

– Sitä fiilistä on vaikea selittää. Siinä meinaa mennä vähän maku koko touhuun – että minkä takia tätä tehdään, Bottas toteaa C Moren dokumentissa. 

– Silloin kun menettää tavallaan kollegan, niin ei vain tunnu reilulta. Kukaan kuskeista ei usko, että se voisi tapahtua omalle kohdalle, mutta niin se vain voi käydä.

Kuljettajille onnettomuudet ovat erityisen raakoja, sillä työt jatkuvat heti. 

– Se oli synkkä, vaikea viikonloppu. Ja asia oli siitä eteenpäin paljon mielessä, Bottas alleviivaa. 

Kansainvälinen autoliitto FIA yrittää tehdä moottoriurheilusta jatkuvasti turvallisempaa. Vauhtiin 5-6-vuotiaana rakastanut Bottas hyväksyy vaarat ja terveyttä uhkaavat tilanteet osana lajia. 

– Fakta on se, että kun vauhdit kasvavat tarpeeksi koviksi, niin olisi kyseessä mikä tahansa panssarivaunu, joka pysähtyy kolmestasadasta nollaan tietyssä ajassa, niin eihän siinä mikään kestä, suomalaiskuski päättää.  

Never Give Up – F1-kausi Valtterin silmin on katsottavissa cmore.fi-suoratoistopalvelussa. Dokumentti esitetään MTV3-kanavalla 21. tammikuuta.  

Lue myös:

    Uusimmat