Valtion kehitysyhtiö Vaken uudeksi toimitusjohtajaksi Paula Laine Sitrasta

Valtion kehitysyhtiö Vake saa uuden toimitusjohtajan Sitrasta. Vaken toimitusjohtajana aloittaa ensi viikolla Paula Laine, joka on työskennellyt Sitran ennakointi- ja strategiajohtajana, Vake kertoi torstaina. Laine on toiminut myös Vaken hallituksessa.

Vakea johtanut Taneli Tikka kertoi kuukausi sitten väistyvänsä toimitusjohtajan paikalta, kun hänen seuraajansa on valittu. Hän kertoi syyksi pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallituksen ohjelman. Sen mukaan Vaken tehtäviä ja tavoitteita tarkistetaan syksyn aikana.

Vake perustettiin viime hallituskaudella, kun valtion omistajapolitiikkaa linjattiin uudelleen. Kehitysyhtiön tarkoituksena on luoda uutta yritystoimintaa.

Tähän mennessä Vaken toiminta on jäänyt pienimuotoiseksi. Vakella on vain seitsemän työntekijää, mutta peräti 1,8 miljardin euron tase.

Lue myös:

    Uusimmat