New Yorkissa legendaarisessa Madison Square Gardenissa järjestetyssä vapaaottelutapahtumassa puhkesi valtava katsomorähinä.
UFC 322 -tapahtumassa mätettiin myös kehän ulkopuolella. Mediakatsomossa riehuttiin oikein kunnolla juuri ennen illan pääottelun alkua.
CBS Sportsin mukaan kamppailu-urheilija Dillon Danis oli välikohtauksen keskiössä. Media kertoo, että Danis huuteli entisen UFC-mestarin Islam Mahatsevin tiimille ennen kuin väkivaltaisuudet alkoivat.
Nujakointiin osallistui videomateriaalin perusteella lukuisia ihmisiä.
UFC-pomo Dana White kertoo kuulleensa, että Danisilla oli lippu illan tapahtumaan. Hän ei siis otellut itse. White ymmärsi, että tilanne "voisi aiheuttaa ongelmia".
NY Postin mukaan Danisin ja Mahatsevin taustajoukoilla on ollut aiemmin jännitteitä. Kiemurat juontavat juurensa Conor McGregorin ja Khabib Nurmagomedovin kohtaamiseen vuosien taakse. Myös tuolloin rähistiin katsomon puolella. Danis sparrasi tuohon aikaan McGregorin kanssa. Mahatsev oli osallisena takavuosien kahakassa.
– Dillon Danis ei tule koskaan ottelemaan UFC-tapahtumassa, White puhisi lehdistötilaisuudessa.
Danis muistetaan esimerkiksi nyrkkeilyn näytösottelusta, jossa hän otteli sometähti Logan Paulia vastaan. Paul voitti ottelun, sillä Danis hylättiin epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Danis ottelee myös vapaaottelukehässä.

