Veitkö juuri valokuvasi kehitettäväksi? Oletko ikinä miettinyt, ketkä kaikki kuvasi näkevät? Valokuvaliikkeen työntekijä kertoo, millaiseen syyniin kuvat joutuvat.
Milla* työskenteli valokuvaliikkeessä kuusi vuotta. Tuona aikana työnkuva vaihteli, koska liike eli ja muuttui aikakauden mukaan.
– Alussa pääasiassa kehitin filmejä ja valokuvia, lopussa myin kameroita, kuvasin ja tein pieniä kuvankäsittelytöitä asiakkaiden toiveiden mukaan.
Liikkeessä monikaan valokuva ei selvinnyt uteliailta silmäapareilta. Periaatteena oli, että jokainen kuva voitiin katsoa.
– Aikaisemmin, kun filmikuvia kehitettiin enemmän, oli tärkeääkin, että kaikki kuvat katsottiin tarkasti, mutta nopeasti läpi: harva asiakas halusi maksaa epäonnistuneista otoksista, joissa oli esimerkiksi värivirheitä tai valotusongelmia. Nämä vialliset kuvat poistettiin sitten joko jo esikatseltaessa filmiä kehityskoneella tai viimeistään manuaalisesti pakasta, Milla kertoo.
Digikuvia teetettäessä seulonta ei ole enää niin tarkkaa, koska asiakas on jo nähnyt kuvansa ja niiden voi olettaa olevan tasaista jälkeä.
– Näissäkin kuvissa on kuitenkin hyvä tarkkailla esimerkiksi värejä ja sitä, ettei kuvasta leikkaannu mitään tärkeää pois, jos asiakas onkin valinnut vaikkapa automaatissa väärän kuvaformaatin. Digikuviakin siis katsotaan, vaikkakaan ei niin säntillisesti kuin filmikuvia.
Ei vaitiolovelvollisuutta
Milla kertoo, että yleinen mentaliteetti oli se, ettei asiakasta arvosteltu kuvistaan – olivatpa ne millaisia hyvänsä. Epäilyttävien kuvien kohdalla joutui kuitenkin jo miettimään lakipykäliä.
– Asiakaspalvelutilanteessa minä en voinut missään nimessä näyttää tietäväni, millaisia sänkyleikkejä asiakas oli filmilleen ikuistanut. Muutaman kerran vastaan tuli kuitenkin tilanteita, joissa jouduin miettimään sitä, täyttäisikö kuvista löytyvä materiaali esimerkiksi lapsipornon tunnusmerkit. Tällaisiahan on pelkkien kuvien perusteella mahdoton päätellä, kun kuvaajan ja kuvattavan yhteyttä tai tarkkoja ikiä ei tiedä. Ikinä en kuitenkaan joutunut soittamaan poliisille. Mitään virallista vaitiolovelvollisuuttahan tällaisen liikkeen työntekijöillä tai liikkeellä itsellään ei ole, joten jos joku kuva olisi täyttänyt selvän rikoksen tunnusmerkistön, olisin varmasti ottanut yhteyttä poliisiin, Milla sanoo.
Hauskinta Millan mielestä oli bongailla teetettäväksi tuoduista kuvista omia kavereita tai joku julkisuuden henkilö.
– Tällaista tapahtui melkein päivittäin, Suomi kun ei niin suuri paikka ole. Yleensä kuvissa ei kuitenkaan ollut mitään noloa tai sykähdyttävää, oli vain hauska huomata kaverinsa joutuneen ikuistetuksi tilanteessa, jossa ei edes tiennyt hänen olevan. Myös julkkiksia vilahteli kuvissa usein. Julkisuudesta tutut henkilöt ovat kuitenkin meidän muiden tavoin aivan normaaleita ihmisiä, jotka ikuistavat perhehetkiään ja kehittävät kuviaan.
Avoin puhe helpottaisi häpeää
Milla joutui katselemaan myös paljon intiimejä kuvia, joita saapui kehitettäväksi ainakin muutaman kerran viikossa.
– Usein kuvat olivat selvästi täysin normaalin suomalaisen ja aikuisen pariskunnan intiimeistä hetkistä. Tämä ei varsinaisesti hätkäyttänyt, sillä olenhan itsekin aikuinen. Joskus tietenkin tuntui epämiellyttävältä vahdata makrotarkennusta eläkeikäisen genitaaleista. Minä en ole kovin herkästä päästä, joten ehkä siksi suhtauduin näihin kuviin melko normaalisti. Meillä kuitenkin kävi vakioasiakkaana aikuisviihdettä ammatikseen kuvaava henkilö, jonka kuvia kaikki työntekijät eivät halunneet valmistaa. Kaipa se koettiin loukkaavaksi, Milla pohtii.
Milla itse ei veisi intiimejä kuviaan valokuvaliikkeeseen, vaikka hän luottaakin täysin liikkeiden työntekijöihin eikä usko, että kuvat esimerkiksi päätyisivät yleiseen levitykseen.
– Vaikka pervoista tai omituisista kuvista saatetaan keskustella työkavereiden kanssa, ei kenenkään ammattiaan kunnioittavan varmasti tulisi mieleenkään levitellä kuvia netissä. Tässä taitaa sitä paitsi tulla lakikin vastaan eikä kuvan lähdettä olisi kovin vaikea määrittää. Minun kuvani ovat tainneet aina olla melko normaalia matkamuistoluokkaa, mutta jos otatuttaisin intiimejä kuvia itsestäni, teettäisin ne varmasti kotiprintterillä. En koe tarvetta jaella alastonkuviani kenelle tahansa, mutta moni varmasti tietää, että oma alastomuus tulee liikkeessä ainakin jollain tasolla noteeratuksi – ja ehkäpä tämä on tarkoituksenakin.
Moni häpeilee kuviaan, vaikkei siihen olisi mitään syytäkään. Valokuvaliikkeessä asioidessa kannattaakin Millan mukaan muistaa, että liikkeen työntekijät ovat jo nähneet kaikenlaista ja avoin puhe selvittää jännittyneen tilanteen helposti.
– Valokuvausliikkeessä teetettiin minun aikanani ainakin paljon huomenlahjaksi aviomiehelle tulevia alusvaatekuvia. Näissä usein teettäjät ujostelivat turhaan, koska kuvathan ovat yleensä hyvällä maulla otettuja ja taiteellisia. Lisäksi moni varmasti kuvittelee, että valokuvausliikkeissä on töissä jotain limaisia miehiä, jotka kyttäävät kuvien kautta lähiympäristönsä ihmisiä, mutta ihan normaaleita tyyppejä siellä on. He turtuvat sitä paitsi jossain vaiheessa työhönsä siinä määrin, ettei kaikille kuville tule lopulta enää kohautettua olkaakaan. Pitkään asiakaspalvelua tehneenä muuten huomasin, jos ihmiset häpeilivät kuviensa noutamista. Avoin puhe varmaan auttaisi tällaisessakin tilanteessa. Jos vaikkapa opiskeluprojektiksi on kuvannut pahoinpideltyjä ja alastomia naisia, kannattaa varmaan mainita kuvia jättäessään, mistä on kyse, Milla vinkkaa.
* Jutussa esiintyvän henkilön nimi on muutettu.
Valokuva, jonka ottaminen kesti kuusi kuukautta
AVA
Kuvat: Shutterstock