Valokuvaaja pyysi julkkisnaisia poseeraamaan vähäpukeisissa taidekuvissa, kuvat vuotivat nettiin – kuvaaja ja hänen vaimonsa pakoilleet oikeutta vuosia

Valokuvaajaa ja hänen puolisoaan syytetään törkeästä petoksesta ja törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus ei ole vieläkään päässyt käsittelemään suomalaismiehen ja hänen vaimonsa rikossyytteitä, sillä kaksikko on vältellyt oikeuskäsittelyä jo pitkään. Maanantaina oikeus määräsi heidät vangittaviksi poissaolevina.

Syyttäjä valmistelee seuraavaksi pidätysmääräyksiä epäillyistä. Heidän epäillään oleskelevan ulkomailla.

Rikoksista epäilty mies on valokuvaaja, joka on lähestyi julkisuudesta tuttuja naisia ja pyysi heitä poseeraamaan vähäpukeisissa taidekuvissa. Naiset suostuivat kuviin, jotka vuotivat internetiin vuonna 2014. Osa naisista teki rikosilmoituksen. 

Kuvattujen henkilöiden joukossa ovat muun muassa Laura Birn, Laura Malmivaara, Manuela Bosco ja Sara Chafak. Käräjäoikeus on salannut asianomistajien nimet.

Epäillyt törkeät petokset ovat tapahtuneet vuosien 2007 ja 2016 välillä Turussa ja Helsingissä. Epäillyt yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiset ovat puolestaan tapahtuneet vuosina 2012–2016 ja nekin ovat tapahtuneet Turussa ja Helsingissä.

Molemmat epäillyt ovat 44-vuotiaita. Heitä on yritetty saada oikeuden eteen viisi kertaa viimeisten kahden vuoden aikana, mutta tuloksetta.

Lue myös:

    Uusimmat