Valko-Venäjän kiistassa löytyi sopu

Valko-Venäjän presidentti ja parlamentti pääsivät varhain perjantaina sopuun maassa puhjenneessa valtakiistassa. Läpi yön jatkuneita neuvotteluja johti Venäjän pääministeri Viktor Tshernomyrdin.

Presidentti Aleksandr Lukashenko ja parlamentin puhemies Semjon Sharetski allekirjoittivat kompromissisopimuksen, jonka mukaan presidentti voi järjestää sunnuntaiksi kaavailemansa kansanäänestyksen. Äänestyksen tulos on kuitenkin vain neuvoa-antava, ei sitova. Parlamentti puolestaan luopuu aikeistaan asettaa Lukashenko syytteeseen valtaoikeuksiensa ylittämisestä.

Osapuolet sopivat myös, että uutta perustuslakia valmistelemaan asetetaan komitea, johon tulee 50 sekä presidentin että parlamentin edustajaa. Valmistelussa otetaan huomioon kansanäänestyksen tulos. Sopimuksen allekirjoittivat perjantaina myös Tshernomyrdin sekä Venäjän parlamentin ala- ja ylähuoneen puhemiehet.

Kansan toiveet huomioitiin

Tshernomyrdin, joka lensi torstai-iltana Minskiin selvittelemään kriisiä, kutsui sopimusta "erittäin tärkeäksi askeleeksi". Hänen mukaansa sopimus huomioi Valko-Venäjän kansan toiveet ja lopettaa pitkäaikaisen vastakkainasettelun.

Tshernomyrdin myönsi, että yli viisi tuntia kestäneet neuvottelut olivat erittäin vaikeat.
-Minä en ole ollut mukana tällaisessa työssä viiteentoista vuoteen, hän totesi.

Venäjän ja Valko-Venäjän aiemmin tänä vuonna solmima poliittinen sopimus merkitsi Tshernomyrdinin mukaan sitä, että Moskova tunsi olevansa läheisesti sidoksissa naapurimaansa kohtaloon. Hänen mukaansa Venäjä kantaa myös vastuuta allekirjoitusta sopimuksesta.

Ei voittajia eikä häviäjiä

Parlamentin puhemies Semjon Sharetski sanoi, että Venäjä auttoi osapuolia pääsemään sopimukseen, jonka molemmat osapuolet kykenivät hyväksymään.
-Kukaan ei voittanut eikä kukaan hävinnyt, hän sanoi.

Lukashenko oli aiemmin halunnut kansanäänestyksen tuloksesta sitovaa, koska hän uskoo voittavansa äänestyksen. Presidentillä on hallinnassaan maan tiedotusvälineet. Lukashenko aikoo hyväksyttää äänestyksessä perustuslakimuutoksia, jotka lisäisivät hänen omaa valtaansa, mm. pidentäisivät hänen valtakauttaan kahdella vuodella.

Parlamentin edustajat olivat tarjonneet jo aiemmin tällä viikolla myönnytystä syytteiden hylkäämisestä presidenttiä vastaan, mutta vielä tällöin Lukashenko pysyi taipumattomana.
(STT-AFP-Reuter)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat