Valkeakosken surmassa epäillään lapsen raiskausta – epäilty alle 20-vuotias suomalaismies

Poliisi on pidättänyt alle 20-vuotiaan miehen Valkeakosken henkirikoksesta epäiltynä 2:01
Poliisi on pidättänyt alle 20-vuotiaan miehen Valkeakosken henkirikoksesta epäiltynä.

Poliisi epäilee Valkeakosken surmasta epäiltyä miestä tapon lisäksi myös törkeästä lapsen raiskauksesta.

Epäilty on vuonna 2005 syntynyt valkeakoskelainen mies, joka on pidätetty epäiltynä todennäköisin syin edellä mainituista teoista. Uhri, 15-vuotias paikallinen tyttö löytyi kuolleena metsästä varhain lauantaina.

– Kyseessä on alaikäiseen kohdistunut erittäin vakava väkivaltarikos, minkä takia poliisi ei uhrin yksityisyyden suojelemiseksi tarkenna tekotapaa tai -paikkaa, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista sanoo.

Poliisin mukaan tapauksen esitutkinta on edennyt suunnitelmallisesti ja poliisi on edistynyt asian selvittämisessä. Poliisille on syntynyt alustava käsitys perjantain ja lauantain välisen yön tapahtumien kulusta. Rikosnimikkeet saattavat esitutkinnan aikana muuttua. Poliisi kertoo ottaneensa miehen kiinni omien esitutkinnassa ilmi tulleiden tietojen perusteella.

"Epäillyllä ei ulkomaalaistaustaa"

Poliisin tietoon on tullut eri lähteistä, että Valkeakosken henkirikokseen on sosiaalisessa mediassa liitetty ulkomaalaistaustaisia tai ulkomaalaisia henkilöitä. Poliisi toteaa, että epäillyllä ei ole ulkomaalaistaustaa.

Lisäksi poliisi muistuttaa, että jos ilmoittaa henkilön nimen ja yhdistää hänet rikokseen, josta häntä ei kuitenkaan epäillä, saattaa syyllistyä rikokseen. Myöskään tapahtumapaikalta kuvattua materiaalia, joissa mahdollisesti näkyy henkilöitä tai uhri, ei saa levittää yleisesti sosiaalisessa mediassa tai toiselle henkilölle.

Poliisi pyytää myös mahdollisia silminnäkijähavaintoja Valkeakosken keskustassa, Jyräänmäen ja Naakan alueella perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 24-02 liikkuneilta henkilöiltä. Havaintoja voi lähettää osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.

Tutkinnasta tiedotetaan lisää aikaisintaan huomenna iltapäivällä.

Juttua on muokattu 27.5. kello 17.35: poistettu tytön löytymiseen liittyviä yksityiskohtia.

Lue myös:

    Uusimmat