Valaise kotisi oikein – ethän sorru tähän mokaan?
Toimiva valaistus on sisustuksen tärkein kulmakivi, sanoo sisustussuunnittelija Milla Alftan. Valaistussuunnittelussa ei kannata hosua vaan miettiä tarkkaan, millaisia valaisimia tila kaipaa.
Käytännöllisen ja toimivan valaistuksen merkitys korostuu suomalaisissa kodeissa etenkin syksyllä ja talvella.
– Kun lähdemme kotoa töihin, on pimeää, ja kun palaamme kotiin, on pimeää. Mikä olisi esimerkiksi ärsyttävämpää, kuin etsiä aamukiireessä eteisestä jotain, mikä ei löydy, koska valoa ei ole riittävästi, sisustussuunnittelija Milla Alftan havainnollistaa.
Yhden kattovalaisimen varaan ei kannata koskaan jäädä. Toimiva valaistus tarvitsee useamman eri valonlähteen. Valaistuksen muunneltavuus on avainsana.
– Niissä kohdissa, missä valoa tarvitaan, täytyy sitä olla riittävästi. Toisaalta tunnelman kannalta on tärkeää, että valaistuksella voi loihtia myös hämärämmän tilan.
Tasaisen siivousvalon lisäksi tilassa olisi hyvä olla myös kohdevaloja.
– Tauluja ja hienoja seinämateriaaleja on tärkeää korostaa valolla, jotta ne pääsevät kunnolla oikeuksiinsa. Tauluun voi kohdistaa valon esimerkiksi katosta. Korostusvalot herättävät sisustuksen henkiin.
– Valaistukseen voi myös tehdä kiinteitä ratkaisuja, esimerkiksi listan taakse voi laittaa epäsuoraa valoa antavan lednauhan. Kattoon taas voi asentaa himmennettäviä spotteja, Alftan vinkkaa.
Muistathan, että Suomen kaunein koti alkaa MTV3-kanavalla 8.9. klo 20.05
Uusimmat
-
21:52
Sisäministeri Rantanen MTV:lle jengirikollisuudesta: "Saattoi olla arvattavissa, että Ruotsin laineet lyövät Suomeenkin"
-
21:30
Nämä miehet maajussi-Tarja kutsui farmiviikoille – pudonnut ehdokas kommentoi: "Toivottavasti saa tästä jonkun rakkauden kesän"
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
Lataa lisää