Poliisi selvittää torstain vastaisena yönä Harjavallassa sijaitsevassa asunnossa tapahtunutta väkivallantekoa. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä.
Poliisi sai torstain vastaisena yönä hieman ennen kahta hälytyksen Louhenkadulla sijaitsevaan yksityisasuntoon, jossa oli ilmoituksen mukaan tapahtunut väkivallanteko.
Poliisi tavoitti asunnosta kolme henkilöä, joista yhdellä oli sairaalahoitoa vaativa vamma.
Teon kohteeksi joutunut ihminen ei kuitenkaan ole hengenvaarassa. Kaksi muuta henkilöä otettiin asiaan kiinni rikoksesta epäiltyinä.
Asiaa tutkitaan epäiltynä tapon yrityksenä. Poliisi jatkaa asian tutkintaa muuan muassa kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla.
Katso myös:
1:45Väkivalta vankiloissa lisääntyy ja raaistuu. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan tilanne on huolestuttava.