Vaivaako sinuakin sää-ärhäkkyys? Huono sää voi tehdä huonotuuliseksi tai jopa masentaa

Oletko ollut viime aikoina kenties tavallista ärtyneempi ja huonotuulisempi? Jos olet, niin syy saattaa olla säässä.

Kylmänä ja kehnona jatkunut sää sekä helteiden odottelu nimittäin vaikuttaa ihmisten mielialaan. Suoranaista masennustakin pitkään jatkuva kehno sää saattaa aiheuttaa.

– Kyllä, mutta se on hyvin harvinaista. On ihmisiä, jotka ovat alttiita masennukselle ja joillekin heistä saattaa tulla masennusoireita, jos sää on kovin pilvinen, harmaa ja valoa on vähän, THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen kertoo MTV Uutisille.

– Mutta se edellyttää, että näitä päiviä on useampia peräkkäin.

Tämänhetkistä säätä Partonen ei kuitenkaan pidä sellaisena, joka aiheuttaisi suoranaista masennusta.

Pitkä hellekin ahdistaa

Partosen mukaan säässä mielialaan vaikuttavat niin valoisuus, lämpötila kuin ihmisten omat odotuksetkin.

– Ulkoilman valoisuudella on merkitystä, tiedetään että se vaikuttaa hermovälittäjäaine serotoniinin tuotantoon. Ja sillä on myönteisiä vaikutuksia mielialaan.

Mitä taas lämpötilaan tulee, sen paremmin liian kylmä kuin kuuma sääkään ei ole hyväksi.

– Pitkillä hellejaksoilla on haitallisia vaikutuksia, siis ihan fyysisiä vaikutuksia, mutta ne myös näyttävät tuovan mukanaan myös psyykkistä rasitusta: huonoa oloa, ahdistuneisuutta ja muuta.

Vuodenaikaan nähden kylmä sää voi Partosen mukaan taas lisätä ärtyneisyyttä, ja pitää ihmiset sisätiloissa, jolloin myös valoa saa vähemmän.

– Ja sitten on nämä ihmisten odotukset, tämä psykologinen kerros on aina mukana fysiologisten muutosten ohella, Partonen listaa.

Kannattaa katsoa sää päivän mukaan

Partosen mukaan kehnosta säästä johtuvaa pahaa tuulta voikin jonkin verran suitsia muokkaamalla asennettaan:

– Ei ehkä pitäisi odottaa etukäteen mitään tietynlaista säätä, vaan katsoa päivän mukaan.

"Sää-ärtyneisyyttään" voi lieventää myös suunnittelemalla kesätekemisiään etukäteen ja säätiedotuksia seuraamalla.

– Voi miettiä, mitä haluaa kesän aikana tehdä: haluaako liikkua, kuntoilla, lukea – ja sitten kenties tehdä nämä säästä huolimatta.

– Tai sitten voi katsoa sääuutiset ja sovittaa aikataulut sen mukaisesti.

Partonen huomauttaa, että kesällä Suomen sää voi onneksi vaihdella hyvinkin nopeasti. Vaikka aamupäivä näyttäisikin kehnolta, niin iltapäivällä tilanne voi olla täysin toinen.

– Kannattaa kiinnittää huomiota siihen positiiviseen puoleen.

– On lämpimämpää ja on valoisampaa päivittäin. Kesä on suurimmalle osalle suomalaisista kuitenkin se paras vuodenaika.

Lue myös:

    Uusimmat