Vainoaja piinasi työntekijää tanssilavalla yli vuoden

Vuonna 1959 syntynyt mies tuomittiin runsaan vuoden aikana tapahtuneesta vainoamisesta Lahdessa vuosina 2018 ja 2019.

Miehen kohteena oli tanssilavoilla asiakaspalvelutehtävissä työskennellyt nainen. Mies oli tuijottanut naista, pyrkinyt tämän välittömään läheisyyteen, seurannut naista tämän tauoilla ja pyrinyt keskusteluun naisen kanssa. Osapuolet olivat toisilleen tuntemattomia ja miehen toiminta oli toistuvaa ja pitkäkestoista.

Vainoaminen päättyi vasta, kun miehen pääsynsä työpaikalle evättiin.

Mies tuomittiin teostaan 40 päiväsakon rangaistukseen. Miehen tuloilla se tarkoitti noin 1200 euron seuraamusta. Lisäksi mies määrättiin korvaamaan uhrilleen 1000 euroa kärsimyskorvauksia.

Lue myös:

    Uusimmat