Vainio lähetyksessä: Murtauduin nuorena huoltoasemalle
Juha "Junnu" Vainion poika Ilkka "Ile" Vainio muisteli perjantain Studio55.fi-lähetyksessä villiä nuoruuttaan.
Nykyään niin ikään musiikkimogulina toimiva Ile Vainio kertoi tehneensä kolttosia jo pienestä pitäen.
– 14-vuotiaana murtauduin huoltoasemalle ja jäin kiinni, Vainio sanoi lähetyksessä.
Vanhempi rikoskonstaapeli Karjalainen, jonka joukkueessa Vainio myöhemmin pelasin koripalloa, pidätti pojan ja vei hänet kotiin.
Isä Junnu Vainio teki uutta laulua, eikä edes kääntynyt poikansa tullessa ovesta sisään. Hän kysyi vain, että "Jäit kiinni?".
– Minä vastasin, että jäin. Hän totesi, että ei pitäisi jäädä kiinni ja kysyi "Mitä varastit".
Kun poika sanoi vieneensä musiikkikasetteja, Junnu heitti kynän pöydälle, ponkaisi pystyy ja sanoi, että "Tervetuloa, poika musiikkialalle!".
– Hän tarkoitti sillä hyvää ja oli todella hyvä isä. Piti minusta ja sisaruksista hyvää huolta, Vainio muisteli Studio55.fi-lähetyksessä.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta myös muun maussa miksi Ile Vainio viettää lokakuussa 50-vuotissynttäreitään monessa eri kaupungissa lukuisten tähtiartistien läsnäollessa.
Uusimmat
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
16:57
Poliisilta huolestuttavia uutisia: Yhä useampi räplää kännykkää ratissa – katse poissa tiestä on "aina iso riski"
-
16:44
Liikuntapedagogi ei usko, että fyysiset erot olivat ratkaisevia tyttöjen ja poikien yhteisessä urheilukilpailussa
-
16:42
The Kyiv Independent: Ukrainan turvallisuuspalvelu pidätti papin – epäillään myyneen venäläisaseita
-
16:40
Lotta Svärd Säätiö kannustaa koululaisia tutustumaan "pikkulottien kultaisiin sanoihin" – kannustimena muhkea stipendi
-
16:33
Ensitreffit-pari Lari ja Niina ovat hyödyntäneet pariterapiaa lapsiarjessa: "Iso apua siinä kohtaa, kun on rankkaa"
-
Lataa lisää