Tuukka Rask valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi 2-1-jatkoaikavoittoon päättyneessä ottelussa Minnesota Wildia vastaan. Mikko Koivu viimeisteli Minnesotan ainoan osuman.
Video: Huomenta Suomi 19.3. – Patrik Laineen edelliset osumat
Rask torjui melkein kaiken. Kymmenen minuuttia ennen loppusummeria Koivu ohjasi ilmasta, kiekko pomppasi päädystä maalille ja lopulta Rask itse työnsi kiekon huomaamattaan maaliin. Tilanteen käynnisti Mikael Granlundin näyttävä nousu hyökkäysalueelle. Osuma oli Koivulle kauden 14:s.
Minnesota pääsi jatkoajalle saakka, mutta Brad Marchand laukoi vain 28 sekunnin jälkeen Bostonin vierasvoittoon. Ykköstähdeksi valitulle Raskille kirjattiin 24 torjuntaa. Hän on torjunut kymmenestä viime ottelusta kahdeksan voittoa. Koivu arvostettiin kolmostähdeksi.
Kauden 20:nnettä täysosumaansa jahtaava Granlund on pelannut jo 12 ottelua ilman maaleja. Kuivan kauden aikana hän on kerännyt kuusi syöttöpistettä.