Vaimon puukottajalle vaaditaan pitkää tuomiota

Syyttäjä vaatii vähintään kuuden vuoden vankeusrangaistusta miehelle, joka puukotti aviovaimoaan kymmeniä kertoja Leppävaaran juna-asemalla viime joulukuussa. Syyttäjän mukaan kyse on murhan yrityksestä, sillä teko on ollut erityisen julma ja raaka ja se tehtiin myös vakaasti harkiten.

Teko jäi yrityksen asteelle, sillä nainen onnistui torjumaan useat veitseniskut.

– Lisäksi kaksi rohkeaa sivullista meni väliin, mikä osoittaa kansalaisrohkeutta, syyttäjä Tapio Mäkinen totesi.

Nainen sai käsiinsä ja muualle ylävartaloon yhteensä kaksikymmentä pisto- ja viiltojälkeä.

Syyttäjän mukaan mies pyrki kolmen ja puolen tunnin ajan, kolme veistä mukanaan, kohtamaan vaimonsa.

Väkivaltatilanne syntyi sen jälkeen, kun nainen jäi pois junasta Leppävaaran asemalla puoli kymmenen jälkeen illalla. Aviomies oli matkustanut samassa junassa naisen tietämättä. Mies oli seurannut tätä ennen naisen matkaa Helsingin keskustaan toisella bussilla. Naiselle mies oli syyttäjän mukaan kertonut olevansa Rovaniemellä.

Leppävaarassa mies juoksi vaimon kiinni takaapäin ja kaatoi hänet maahan. Miehen hyökkäys kesti syyttäjän mukaan puolitoista minuuttia. Osa tapahtumista tallentui valvontakameralle.

Syyttäjän mukaan mies ei hyväksynyt naisen aikomusta hakea avioeroa ja tämän uutta suhdetta. Mies oli syksyn aikana uhkaillut sanallisesti vaimoaan.

Syytetty mies myönsi oikeudessa syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn, mutta kiisti murhan yrityksen ja myös murhaa lievemmän tapon yrityksen. Tuomio jutussa annetaan maaliskuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat