Vahtimestari ammuttiin Sotkamossa

Viime yönä ravintolan vahtimestari ammuttiin kuoliaaksi Sotkamossa. Toinen vahtimestari loukkaantui ammuskelussa. Ampujaksi epäilty sotkamolaismies on saatu kiinni.

Juhlapyhien ampumavälikohtaukset jatkuvat. Sotkamolaisen Kantis-ravintolan vahtimestari kuoli ja toinen vahtimestari haavoittui asiakkaan ammuttua heitä käsiaseella viime yönä. Poliisi on pidättänyt 33-vuotiaan sotkamolaisen miehen teosta epäiltynä.

Vahtimestarit poistivat muiden asiakkaiden kanssa riidelleen miehen puolen yön maissa ravintolasta, joka sijaitsee aivan Sotkamon keskustassa. Kohtelusta suivaantunut mies haki muutaman kilometrin päässä olevasta kodistaan aseen ja palasi keskustaan. Kun vahtimestarit eivät päästäneet miestä sisään, hän ampui kahdesti käsiaseella ravintolan ulko-oven lasin läpi. Toinen luodeista osui kajaanilaisen 29-vuotiaan vahtimestarin ylävartaloon ja toinen niin ikään kajaanilaisen 24-vuotiaan vahtimestarin päähän.

Ylävartaloon luodin saanut mies kuoli elvytysyrityksistä huolimatta. Päähänsä vamman saaneen vahtimestarin tila sen sijaan ei ole vakava. Myös useat ravintolan eteisessä olleet asiakkaat olivat vaarassa.

Poliisi pidätti myöhemmin juovuksissa olleen sotkamolaisen miehen. Poliisin mukaan hän ei aiemmin ole syyllistynyt merkittäviin rikkeisiin. Tiettävästi miehellä ei myöskään ole aiemmin ollut riitaa kyseisten Kantis-ravintolan vahtimestarien kanssa. Kuulustelut teon syiden selvittämiseksi jatkuvat.

Tapahtumaa tutkitaan murhana ja murhan yrityksenä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat