Väärennettyjä lääkkeitä markkinoilla yhä enemmän

Väärennetyt, postimyynnistä tilattavat reseptilääkkeet ovat kasvava ongelma myös Suomessa viranomaisten ponnistelusta huolimatta.

Kansainvälisen lääkejätti Pfizerin lääketurvapäällikön mukaan piraattilääkkeiden leviämistä Euroopassa ja myös Suomessa edistävät lääkerikosten lievä rangaistavuus sekä yksittäisten henkilöiden tekemät rikokset lääkkeiden jakeluketjuissa. Ongelma on kasvava etenkin nettiapteekeissa.

Nettiapteekeissa kaupitellaan erityisesti esimerkiksi Phizerin Viagran sekä kolesterolilääke Lipitorin väärennöksiä. Usein pillerit sisältävät aivan muuta kuin mitä pitäisi.

Alan asiantuntija, Pfizerin Euroopan lääketurvapäälikkö David Shore, ei suostu näyttämään kasvojaan kameralle työnsä luonteen takia.

- Tiukan lääkekontrollin Suomessakin väärennösten tilaaminen ja käyttö on paljon yleisempää kuin luullaan. Lääkeväärennöksiä on löydetty Suomesta, kuten myös Ruotsista, Tanskasta ja Venäjältä.

Lääkevalmistajien tarkastukset ovat paljastaneet, että väärennettyjä lääkkeitä on päätynyt apteekkeihin muun muassa Britanniassa. Asiantuntijan mukaan tilanne ei olisi mahdoton Suomessakaan.

- Lääkkeiden jakeluketjussa on mukana kymmeniä ihmisiä. Ei tarvita kuin yksi epärehellinen henkilö, joka ajattelee tekevänsä helppoa rahaa vaihtamalla aitoja lääkkeitä väärennöksiin.

Katso Pauli Poutasen juttu

Lue myös:

    Uusimmat