Vaaratilanne kesken kesäfestivaalin Hangossa: Helikopteri laskeutui festivaalialueelle, ihmiset pakenivat alta – poliisi tutkii

Hangossa tapahtui vaaratilanne helikopterin luvattomasta laskeutumisesta festarialueellle – tältä paikalla näytti 0:35
Hangon Sommarfest -festivaalissa tapahtui viime viikonloppuna erikoinen vaaratilanne. Tältä paikalla näytti.

Hangon Sommarfest -festivaalissa tapahtui viime viikonloppuna erikoinen vaaratilanne.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että lauantai-iltana noin kello 23 aikaan yleisöalueelle laskeutui helikopteri, jolla ei ollut maanomistajan lupaa laskeutumiselle.

Kukaan ei loukkaantunut helikopterin laskeutumisen yhteydessä, mutta yllättävä laskeutuminen muodosti vaarallisen tilanteen. Tilaa, johon helikopteri laskeutui, ei esimerkiksi ollut rajattu tai suljettu tapahtumayleisöltä laskeutumista varten, poliisi kertoo.

− Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja ilmailurikkomuksena. Olemme myös tehneet asiasta valvontailmoituksen Traficomiin, kertoo rikosylikonstaapeli Fredrik Hulden tiedotteessa.

"En ole vastaavaan törmännyt aiemmin"

Festivaalin järjestäneen organisaation, Nordic Liven, toimitusjohtaja Tommi Mäki vahvistaa tapahtuneen MTV Uutisille. Tilanne on tullut täytenä yllätyksenä myös järjestäjälle.

– Kyseinen helikopteri ei ole millään tavalla festivaaliin tai festivaaliin liittyvä ajoneuvo, vaan ulkopuolisen tahon omistama laite. Asian selvittäminen on kesken, Mäki kertoo.

– Asiaan reagoitiin nopeasti paikan päällä tapahtuman turvallisuusorganisaation toimesta, kuten protokollaan kuuluu. Kukaan ei ole joutunut hengenvaaraan.

Joutuivatko ihmiset siirtymään tai pakenemaan laskeutuvan kopterin alta?

– Kyllä tässä on tämän tyyppistä reagointia jouduttu tekemään, Mäki kertoo.

– Olen järjestänyt ja johtanut festivaaleja 10 vuotta, enkä ole vastaavaan törmännyt aiemmin. Turvallisuushenkilöstö ja -organisaatio on toiminut asiassa niin hyvin ja sujuvasti kuin tuollaisessa tilanteessa voi.

Festivaaleille osallistui viikonlopun aikana noin 4 000 kävijää.

Olitko paikalla? Lähetä tilanteesta kuva tai video alla näkyvään numeroon. 


Lue myös:

    Uusimmat