Väärä potilas sai yliannostellun lääkkeen – hoitajalle syyte kuolemantuottamuksesta

Syyttäjä vaatii Oulun käräjäoikeudessa Haukiputaan terveyskeskuksen vuodeosaston sairaanhoitajalle rangaistusta kuolemantuottamuksesta.

Hoitaja oli annostellut potilaalle voimakkaan ja suuriannoksisen huumausaineeksi luokiteltavan Oksikodoni-lääketabletin. Oksikodoni-annos oli kahdeksankertainen käytössä olleeseen kerta-annokseen verrattuna.

Koska hoitajalla ei ollut oikeutta itse antaa lääkeannosta potilaalle, hän oli pyytänyt toista hoitajaa antamaan lääkkeen nimeämälleen potilaalle. Valitettavasti osastolla oli ollut kaksi samannimistä potilasta ja lääke oli päätynyt väärälle potilaalle.

Virheellinen lääkitys aiheutti potilaan hengityksen lamaantumisen ja tajuttomuuden. Hoitotoimien jälkeen hengitys palautui, mutta potilas ei palannut enää tajuihinsa vaan menehtyi seuraavana päivänä.

Hoitaja ei kiistä annostelleensa ja pyytäneensä toista hoitajaa viemään lääkityksen.

Kuolemantuottamuksesta voi saada sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta, jos sen katsotaan aiheutuneen huolimattomuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat