Vaalimaan rajalla paljastui venäläinen huijaus: Pakotteiden alaista tavaraa oltiin viemässä "Kazakstaniin" – käry kävi

Venäjä-pakotteita yritetty kiertää noin 800 kertaa vuoden aikana 3:50
Jotkut Venäjä-pakotteista aiheuttavat yrityksille haasteita, sillä listalla on tavaroita, jotka eivät perinteisesti ole olleet pakotteiden alla. Katso aiheesta lisää yltä.

Hovioikeus tuomitsi ammattiautoilijan itärajalla paljastuneesta asiakirjatempusta. Papereiden mukaan kuljettaja oli viemässä EU:n pakotteiden alaisia lauhduttimia Kazakstaniin. Todellisuudessa tavara oli matkalla Venäjälle.

Kokenut ammattiautoilija tuomittiin törkeästä säännöstelyrikoksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Itä-Suomen hovioikeus ratkaisi asian tällä viikolla.

Kuljettaja yritti viedä Venäjälle neljä kollia ilmajäähdytteisiä kondensaattoreita. Laitteiden vientiä Venäjälle on rajoitettu Ukrainan sodan takia. Pakotteiden alaisen lastin arvo oli vähintään 21 800 euroa.

Rikos paljastui, kun auto pysäytettiin Vaalimaan raja-asemalla Virolahdella viime lokakuussa. 

Ensin kuljettaja kaivoi tullivirkailijoiden eteen asiakirjat, joiden mukaan lasti oli matkalla Kazakstaniin.

Kun autoa käytiin läpi tarkemmin, löytyi kirjekuori. Kuoressa oli papereita, jotka kertoivat toisenlaista tarinaa. Niiden mukaan lastin määränpää olikin Pietarissa.

Kuljettaja kiisti kaiken

Asiaa alettiin tutkia rikoksena, ja myöhemmin juttu eteni oikeuteen. Siellä kuljettaja väitti, ettei ollut missään nimessä viemässä tavaroita Venäjälle. 

Hän kertoi, että hänelle oli alun perin annettu "virheelliset asiakirjat", joihin kuljetuksen määränpääksi oli merkitty Venäjä. Hän oli kuitenkin myöhemmin saanut oikeat asiakirjat, jotka sitten esitti Vaalimaalla tullissa.

Hän selitti, että virheelliset asiakirjat olivat vain sattuneet jäämään auton asiakirjahyllylle. 

Oikeus ei uskonut selitystä. Erikoiselta vaikutti sekin, että auton TIR-asiakirjoihin oli rustattu alkuperäisen päämäärän, eli Venäjän, tilalle myöhemmin käsin Kazakstan.

Käräjäoikeus antoi tuomion. Kuljettaja valitti siitä hoviin ja vetosi muun muassa siihen, että hän on ainoastaan autokuski, joka vain toimi työnantajan antamien ohjeiden mukaisesti. 

Hän myös kertoi, ettei ollut tietoinen lastiin kohdistuvasta vientikiellosta ja ettei hänen työhönsä joka tapauksessa kuulunut tulkita ”monimutkaista EU:n vientisäännöstä”, kun hän tiesi kuljettavansa siviilitavaraa. 

Epäuskottava tarina

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että kaiken näytön perusteella lastin todellinen määränpää oli Venäjä. 

Johtopäätökseen vaikutti muun muassa se, että kuljettaja kertoi uskomatonta tarinaa siitä, miten tavaroita oli määrä kuljetella. 

Hän väitti, että hänen tarkoituksenaan oli ensin viedä valtaosa auton kyydissä olevasta tavarasta Pietariin ja jatkaa sitten matkaa ainoastaan pakotteiden alaisen lastin kanssa Moskovan kautta Kazakstaniin saakka. 

Kilometrejä vajaan rahdin kanssa olisi kertynyt tuhansia suuntaansa. 

Hovioikeus ei pitänyt suunnitelmaa uskottavana.

Kuljettaja vetosi hovioikeudessa myös uusiin todisteisiin, työnantajaltaan saamiin asiakirjoihin, joiden oli määrä selvittää tavaroiden päämäärää. 

Hovioikeuden mukaan kaikki asiakirjojen tiedot eivät kuitenkaan täsmänneet. Osa papereista ei edes tarjonnut mitään selvitystä kuljettajan kertomuksen tueksi. 

Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion voimassa. Kuljettajalle tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus pysyi. 

Ratkaisuun voi hakea muutosta vielä korkeimmasta oikeudesta, mutta vain jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.

Lue myös:

    Uusimmat