Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Vaalien siirto kesäkuulle voi lisätä ulkoäänestyksiä – autossa lipun voi täyttää vain ilman kyytiläisiä

Kuntavaaliehdokkaat venyttävät kampanjoinnin aloitusta loppukevääseen 1:57
Kuntavaaliehdokkaat venyttävät kampanjoinnin aloitusta loppukevääseen

Kuntavaalit siirtyvät huhtikuulta kesäkuun 13. päivään, ja tämä voi tuoda lisää mahdollisuuksia ulkona äänestämiseen.

Käytännössä järjestelyt vaihtelevat kunnittain.Ennakkoäänestys pitenee viikosta kahteen viikkoon.

Ulkona äänestäminen voi paikoin onnistua vaalipäivänäkin, mutta pääosin sitä käytetään ennakkoäänestyksessä. Karanteenissa oleville mahdollistetaan ulkona äänestäminen vaalipäivänäkin.

Ulkoäänestyksen lähtökohtana on äänestyksen tapahtuminen kopissa, mutta muukin järjestely on mahdollinen, kunhan vaalisalaisuus säilyy.

Joissain kunnissa suunnitellaan myös drive in -äänestystä, jossa äänensä voi antaa nousematta autosta.

Tämä voi toimia esimerkiksi mallilla, jossa ensimmäisellä kopilla tarkistetaan henkilöllisyys ja annetaan äänestyslippu ja tämän jälkeen tehdään omassa autossa merkintä vaalilippuun, joka leimataan toisella luukulla. Vaalisalaisuuden takia autossa ei voi olla muita henkilöitä sisällä.

Kunnissa pohditaankin järjestelyä esimerkiksi tilanteeseen, jossa puoliso on mukana autossa.

Ennakkoäänestys pitenee, käyttöön lisää ja väljempiä paikkoja

Karanteenissa olevien on mahdollista ilmoittautua kotiäänestykseen, johon varaudutaan lisäämällä kotiäänestyksiä toimittavien vaalivirkailijoiden määrää.

Käytännössä vaalivirkailija voi siis tulla joko äänestäjän kotiin sisälle tai pihalle. Kotiäänestykseen ilmoittautumisen määräajaksi on tulossa, että se pitää tehdä 12. päivänä ennen vaalipäivää.

Parhaillaan valmistelussa on rokotusjärjestyksen muutos niin, että vaalivirkailijat saisivat rokotteen hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista. Oikeusministeriöstä arvioidaan, että tämä ehditään hyvin tehdä uudessa aikataulussa.

Ennakkoäänestystä ollaan pidentämässä viikosta kahteen viikkoon, ja ennakkoäänestyspaikkoja tulee lisää. Erityisesti väljille paikoille on kysyntää, ja monissa kunnissa käyttöön otetaan esimerkiksi urheiluhallien kaltaisia tiloja.

Kuntia on patistettu myös järjestämään ennakkoäänestykseen mahdollisimman pitkät päivittäiset aukioloajat. Riskiryhmäläisille on mahdollista määritellä omia äänestysaikojaan.

Kansalaisia on määrä ohjeistaa vielä kevään aikana erillisellä kampanjalla muun muassa mahdollisuuksista mennä äänestämään sellaisina ajankohtina, kun ruuhkia ei ole.

Kasvomaski poistetaan vasta tarvittaessa ja ohjeiden mukaan

Kunnille lähetetyissä ohjeissa on neuvottu tarkasti muun muassa turvavälien, käsidesien ja suojapleksien käytöstä äänestyspaikoilla. Ministeriön mukaan koronajärjestelyt näkyvätkin tavalliselle keskivertoäänestäjälle pääosin jo totutun kaltaisina asioina.

Kasvomaski poistetaan äänestystilanteessa vain pyynnöstä, sillä tunnistaminen voi olla mahdollista myös maskin kanssa. Turvallisesta poistamisesta ohjeistetaan tarkasti julisteissa äänestyspaikoilla, ja äänestäjän niin toivoessa maskin poistoa varten voidaan myös siirtyä sivummalle.

Eristyksessä olevien koronatartunnan saaneiden tilanteeseen ei ole löytynyt ratkaisua. Ministeriön mukaan tämän osalta katsotaan silti vielä, olisiko jotain keinoa löydettävissä.

Laitoksessa hoidettavana olevat koronapotilaat voivat äänestää, jos heidän kuntonsa sen sallii.

Lue myös:

    Uusimmat