Poliitikot viljelevät mielellään sanontaa, jonka mukaan ”kaikki meistä tietävät, mitä pitäisi tehdä – mutta kukaan ei tiedä, miten sen jälkeen voitetaan vaalit”. Sanonta kiteyttää toimivasta demokratiasta jotain hyvin olennaista. Uskalletaanko tehdä ratkaisuja, jotka herättävät voimakkaan vastareaktion?
Vaalien läheisyys tuo arviointiin aivan oman ulottuvuutensa. Irti todellisuudesta olevalla retoriikalla ja otsikkotason iskulauseilla voi saavuttaa vaalipäivän suosion - mutta muutos vastuunkantajan arkeen voi olla nopea ja suuri.
Tiukka realismi ja konkreettiset ehdotukset valmistavat vastuuseen paremmin – mutta niiden kanssa ei ehkä koskaan saavuta vaalimenestystä. Jossain on kultainen keskitie, mutta sekin voi olla toiselle liikaa ja toiselle liian vähän.
Kreikka on juuri nyt kiintoisa esimerkki vaalienjälkeisestä todellisuudesta. Vaikea arvioida, oliko voittajien vaaliretoriikka epärealistista. Nyt pohditaan joka tapauksessa, millaisia ratkaisuja suurin odotuksin varustetut äänestäjät sietävät? Miten kansainvälinen yhteisö onnistuu huomioimaan kansan ilmaiseman tahdon ja toisaalta pakottaa Kreikan ymmärtämään, että edeltäjien sitoumukset koskevat myös uusia päättäjiä?
Suomen eduskuntavaaleista tulee niin ikään kiinnostava prosessi. Kaikissa puolueissa mietitään tällä hetkellä, millä konkreettisuuden tasolla vaaleja lähestytään. Kaikki tietävät, että olemme vaikeiden tehtävien edessä. Ongelma on, että ratkaisuvarasto on pullollaan tavaraa, joka maistuu monille kitkerältä.
Useimmat hyväksyvät, että uudistuksia ja vyönkiristystä on pakko tehdä – mutta kun konkreettisia ratkaisuja tarjotaan, ne ammutaan alas yksi kerrallaan.
Uskon itse rohkeuteen vaaleissa ja vaalien jälkeen. Suomalaiset tuntuvat ymmärtävän nyt hyvin, että olemme vaikeuksissa. Toisekseen he odottavat nimenomaan sitä, että asialle tehdään jotain.