Vaa'an kesähoroskooppi 2018

Kesä on ihanaa aikaa, eikä sinun pidä missään tapauksessa jäädä kotiin neljän seinän sisään, etenkään kun aurinko paistaa ja kaupunki on täynnä elämää.

Tee kaikkea sellaista, missä voit tavata ihmisiä. Sinun kannattaa uskaltautua myös normaalien elämänpiiriesi ulkopuolelle. Silloin voit löytää jonkun mielenkiintoisen ihmisen melkein puolivahingossa. Itse asiassa sinä itsekin olet paljon puoleensavetävämpi silloin, kun sinulla ei ole epätoivoinen haku päällä, tai kun et ainakaan näytä epätoivoasi muille.

Ystävistäkin saattaa olla sinulle kumppanin haussa apua. He tietävät, minkälainen sinä olet ja voivat esitellä sinut jollekin juuri sopivalle tyypille.

Vaa’an juhannustaika

Jos juhannuskokon savu kääntyy sinun suuntaasi, voi kesämekkoosi lentää kipinöitä ja komea palomies rynnätä paikalle.

Keväinen epävarmuuden aika on ohi

Uskalla siis lähteä ulos ja tavata ihmisiä, niin nykyisiä ystäviäsi kuin tuleviakin sellaisia. Et vielä tiedäkään, kuinka iloinen jälkeenpäin olet siitä, että rohkenit astua ulos mukavuusalueeltasi. Rohkeutesi tänä kesänä voi olla alkuna jopa sinua seuraaville sukupolville.

Parisuhteessa eläviltä vaaoilta alkaa kesän edetessä mennä keväinen epävarmuuden aika ohi. Sinua ja kumppaniasi yhdistää nyt jokin projekti, jota viette yhdessä eteenpäin. Yhtä tärkeitä ovat myös yhteiset rennot hetket, jolloin ette tee yhtään mitään.

Koko maailma on ulottuvillasi

Tunnetkin tänä kesänä sekä itsesi että suhteenne varmemmaksi ja tasapainoisemmaksi kuin pitkiin aikoihin. Siinä on ansionsa kesällä ja sen tuomalla hyvällä ololla, mikä heijastuu niin sinuun kuin kumppaniisikin.

Välillä sinusta voi tuntua, ettei sinua arvosteta tarpeeksi, etkä saa muilta ansaitsemaasi tunnustusta. Onneksi kyse on vain väliaikaisesta tunteesta, jonka voit jättää taaksesi, kunhan vain päätät itse alkaa ensin arvostaa itseäsi. Sen seurauksena luotat enemmän itseesi, ja koko maailma on ulottuvillasi.

Lue myös:

    Uusimmat