Uutuussarja kertoo Suomen tunnetuimmista sarjamurhaajista: "Haluamme sukeltaa syvemmälle murhaajan mieleen"

C More ja Warner Bros. ITVP Finland työstävät parhaillaan draamasarjaa Suomen tunnetuimmista sarjamurhaajista.

Suomeen ja kansainväliseen levitykseen suunnitellun Murhaajan mieli -true crime -sarjan ensimmäinen kausi kertoo Hanskakuristajan, Myrkyttäjähoitajan ja Sarjahukuttajan tapaukset. Sarjan pääkäsikirjoittaja on muun muassa palkitusta Aallonmurtaja-sarjasta tunnettu Miira Karhula.

Murhaajan mieli -sarja on true crime -draamaa, jonka tyyppisiä sarjoja maailmalla ovat muun muassa suosittu Mindhunters, The Act ja American Crime Story, joissa kerrotaan amerikkalaisten murhaajien tarinat. Modernissa true crime -kerronnassa rikostarina dramatisoidaan ilman perinteisten rikostutkimusohjelmien haastattelu- ja juonto-osuuksia. Katsoja pääsee seuraamaan tarinan avautumista läheltä tietäen, että se pohjautuu huolelliseen tutkimukseen ja taustatyöhön.

Murhaajan mieli -sarjan ensimmäisellä kaudella keskiössä ovat Hanskakuristajan, Myrkyttäjähoitajan ja Sarjahukuttajan tapaukset.

– Vaikka näitä rikostapauksia on käsitelty mediassa paljon, haluamme sukeltaa syvemmälle murhaajan mieleen ja käsitellä sitä suomalaisen mielentilatutkimuksen kautta. Mikä lopulta on syyntakeisen ja syyntakeettoman ero meidän oikeusjärjestelmämme edessä? sarjan pääkäsikirjoittaja Karhula pohtii.

– Uskomme vahvasti sarjan myyntiin myös ulkomaille. True crime -draaman genre on nousussa kansainvälisesti ja hyytävät suomalaistarinat herättävät varmasti kiinnostusta myös maan rajojen ulkopuolella, MTV:n draamapäällikkö Jani Hartikainen toteaa.

Sarjaa varten tehdään laajamittaista taustatyötä, joka on jo aloitettu haastattelemalla muun muassa Suomen johtavia mielentilatutkimuksia tekeviä lääkäreitä. C More -suoratoistopalveluun Murhaajan mieli -sarjaa odotetaan syksyllä 2021.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja