Uutuuskirja henkii kasarikaihoa ja mediakritiikkiä

Neljänkympin kriisi saa monen jossittelemaan tehtyjä valintoja. Niin myös kirjailija Mikko Reitalan, joka latasi ikäpolvensa toteutumattomat unelmat uuden romaaninsa materiaaliksi. Siinä sivussa hän töytäisee myös mediakulttuuria.

Kirjailija, käsikirjoittaja, näyttelijä ja ohjaaja Mikko Reitala kantaa luontevasti pitkää ja polveilevaa titteliään eikä kiistä sitä, että olisi moniosaaja. Näyttelijäksi kouluttautunut ja kirjoittamiseen siirtynyt Reitala on jo vuosien ajan kyennyt yhdistämään vaivattomasti luovan työnkuvansa eri puolet. Taiteilijaksi hän ei kuitenkaan tunnustaudu.

– En minä taiteilija ole, teen vain sitä mikä huvittaa. Kun on teatteriperheestä kotoisin, tuo taiteilija-sana ei merkitse mitään ihmeellistä, Jalmari Rinteen näyttelijäsuvun jälkeläinen ja Kotikadusta tutun Tiina Rinteen poika pohtii.

Taidetta tai ei, Reitalan uusi romaani Tähtihetki hapuilee kohti nuoruuden unelmia ja sivaltaa samalla terävästi mediamaailman suuntaan. Julkisuudesta on Reitalan mukaan tullut julmaa kansanhuvia.

– Tartuin tähän teemaan osin siksi, että etenkin nuorten ihmisten ympärillä pyörivä mediapeli on niin raakaa. Minua jurppii se, että erilaisissa kilpailuissa ei enää keskitytä sisältöön, vaikkapa musiikkiin, vaan kilpailua käydään julkisuudesta. Näille nuorille osanottajille syötetään ensin valheellisia mielikuvia maineesta ja sitten heidät syötetään lehtien ruoaksi. Tämä on pelin henki nykyään.

Unelmien vuosikymmen

Tähtihetki kertoo 1980-luvulla maineeseen nousseesta rokkibändi Babyloniasta, jonka kitaristi Pablo ei koskaan ole toipunut bändin hajoamisesta juuri suuren suosion kynnyksellä. Pablo elättelee toiveita bändin paluusta ja päättää kasata vanhan porukan taas soittimiensa ääreen.

– Toteutumattomat unelmat ovat sellaisia asioita, joita me nelikymppiset alamme pohtia. Pablon tavoin moni tähän ikään ehtinyt alkaa jossitella, mitä olisi voinut saavuttaa tai mihin elämä olisi voinut kuljettaa, jos olisi aikoinaan valinnut toisin. Nelikymppisellä on työelämästä jo lähes parinkymmenen vuoden kokemus eli riittävästi perspektiiviä jälkiviisauteen, Reitala pohtii.

Pablon bändimuistot sinkosivat myös kirjailijan itsensä aikamatkalle 1980-luvulle.

– Siitä vuosikymmenestä oli hauska kirjoittaa! Se tuntui kaukaiselta ajalta, mutta toisaalta moni kasaribändi on tehnyt paluun lavoille. Pyörin itse 80-luvulla muusikkoporukoissa eli keikoilla ja takahuoneissa, joten siitä maailmasta kirjoittaminen tuntui luontevalta. Kirjan bändillä ei ole mitään suoranaista esikuvaa, vaan se on pikemminkin sekoitus muutamaa silloista kokoonpanoa, en tosin kerro nimiä, Reitala naurahtaa.

Lavalla ja kulisseissa

Kaksi romaania ja lukuisia käsikirjoituksia niin televisioon kuin teatteriinkin kirjoittanut Mikko Reitala sanoo haaveilevansa vielä yhden puolensa eli näyttelijä-minän aktivoitumisesta. Ajatuksissa kypsyy suunnitelma paluusta teatterilavalle.

– En edes muista viimeisintä teatterityötäni, siitä on aikaa vuosia. Teatterityö ei sovi kovin hyvin perheelliselle, siitä minulla on omakohtaista kokemusta. Äiti oli aina viikonloput ja illat töissä ja vaikka en koe siitä traumatisoituneeni, haluan olla läsnä omille lapsilleni. Tosin lapset alkavat olla isoja, koululaisia jo kaikki kolme, joten nyt on tullut tunne siitä, että näyttämölle pitäisi taas päästä. Jotain suunnitelmia sen varalle jo onkin.

Olipa Reitala sitten lavalla tai kulisseissa käsikirjoitusta nakuttamassa, hän sanoo tekevänsä periaatteessa samaa työtä.

– Näytteleminen ja kirjoittaminen ovat yllättävän samankaltaista toimintaa. Kumpikin edellyttää tekijältä eläytymistä ja sisäänpäin kääntymistä. Olenkin huomannut, että vuodet näyttelijänä tarjosivat hyvän pohjan draaman kirjoittamiselle. Näyttelijä pääsee ensimmäisenä käsiksi tekstiin ja huomaa, jos se ei toimi. Kynnys siirtyä näyttelemisestä proosan kirjoittamiseen osoittautui ihmeen pieneksi.

Hyvä paha julkisuus

Julkisuutta ruotiva ja julkisuuteen työtä tekevä Reitala sanoo itse kaihtavansa mediahuomiota mahdollisuuksien mukaan.

– Tällä alalla on totta kai pakko tottua siihen, että työ on julkista. Yritän kuitenkin suojautua julkisuudelta mahdollisuuksien mukaan, en esimerkiksi lue kirjojeni kritiikkejä koskaan. Kommentitkin pyrin ottamaan vastaan niin, etteivät ne uppoa syvälle. Onneksi olen vuosien varrella saanut huomata, että minulla on melko toimiva suhde julkisuuden kanssa. Se ei ole liiemmin kiinnostunut minusta enkä minä siitä. Julkisuus on vain tässä ammatissa välttämätön hidaste, Reitala pohtii ja asettuu haastattelun jälkeen kuvattavaksi.

Hän poseeraa luontevasti isojen televisio-kameroiden edessä ja hymyilee pyynnöstä.