Puolustussuunnittelu oli myös kylmän sodan vuosina viritetty idästä eli silloisesta Neuvostoliitosta tulevaa hyökkäystä torjumaan. Näin siitä huolimatta, että virallisten sitoumuksien mukaan Neuvostoliittoa pidettiin ystävänä ja uhkana oli Saksa tai sen kanssa liitossa oleva maa, kirjoittaa ministeri Jaakko Iloniemi uutuuskirjassaan.
Iloniemi pohdiskelee Maantieteelle emme mahda mitään (Docendo 2015) -uutuuskirjassaan, miten Suomi pystyi kylmän sodan vuosina kumartamaan länteen mutta olemaan samalla pyllistämättä itään.
Tasapainoilua se olikin. Hänen mukaansa Suomen ulkopolitiikan kahdet kasvot olivat asia, jota kovin moni meistä suomalaisista ei tainnut edes havaita.
"Vuolaat ystävyysvakuutukset itään ja vähäeleiset käytännön toimet länteen olivat poliittista nuorallakävelyä. – YYA-sopimuksesta puhuttiin lämpimästi juhlatilaisuuksissa, mutta kun se vilahti suomalais-neuvostoliittolaisissa poliittisissa neuvotteluissa, suomalaiset tulkitsivat sitä aina mahdollisimman ahtaasti ja neuvostoliittolaiset avartavasti, myös sopimuksen henkeen vedoten."
Neuvostoliitto tiesi Suomen linjan
Iloniemi myöntää, että eivät neuvostoliittolaiset toki mitään hölmöjä olleet vaan tiesivät pelin hengen. Neuvostoliitto tiesi myös, mikä on Suomen todellinen puolustuspoliittinen linja.
"Meillähän puolustussuunnittelu oli viritetty idästä tulevaa hyökkäystä torjumaan, vaikka teoriassa uhka tuli lännestä - YYA-sopimuksen mukaan Saksasta tai sen kanssa liitossa olevasta maasta."
Iloniemi viittaa Suomen ja Neuvostoliiton vuonna 1948 allekirjoittamaan sopimukseen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta.
Sopimuksen mukaan Suomi velvoitettiin taistelemaan Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta tulevan hyökkäyksen torjumiseksi. Tämä taistelu piti sopimuksen mukaan hoitaa tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa.
Iloniemen mukaan jälleen kerran oli tilanne se, että useimmat suomalaiset tiesivät vain virallisen totuuden.
"Tosin melkoinen osa suomalaisista suhtautui idänpolitiikan vakuutteluihin varauksellisesti ja ainakin arveli, että meillä valmistauduttiin myös sen vaihtoehdon varalle, että uhka tulisikin idästä." Iloniemi kertoo kirjassaan.
Toimittajat neuvostopropagandan pauloissa
Iloniemen mukaan suomalaiset eivät juuri uskoneet Neuvostoliiton propagandaan vaan enemmänkin nauroivat sille. Toisin oli hänen mukaansa joidenkin toimittajien laita.
"Neuvostoliiton harjoittamat propagandakampanjat herättivät usein enemmän hilpeyttä kuin vakuuttuneisuutta neuvostojärjestelmän etevämmyydestä. Tämä ei häirinnyt poliittisesti johdettua Suomen Yleisradiota. Sen kirjeenvaihtajat - eräät heistä kommunistipuolueen jäseniä - kuvailivat Neuvostoliiton oloja aivan niin kuin neuvostopropagandakin. Elämä oli ihanaa, mistään pulasta ei ollut tietoakaan ja neuvostokansa eli onnellisena."
Iloniemi sanoo, että kaikki jotka olivat työskennelleet tai opiskelleet Neuvostoliitossa, tiesivät maan realiteetit – siis sen, että monikaan asia ei toiminut ja ihmiset olivat varsin köyhiä.
Iloniemen mukaan monilta jäi kuitenkin huomaamatta, että vaikka järjestelmä oli mahtipontinen, oli se todellisuudessa hyvin hatara. Niinkin hatara, että järjestelmä kaatuisi lopulta omaan mahdottomuuteensa.