Mainos

Uutissuomalainen: Oikeusministeriö selvittää, pitääkö oikeudenkäyntikuluihin puuttua lailla

Oikeusministeriö selvittää, onko kasvaneisiin riita-asioiden oikeudenkäyntikuluihin syytä puuttua lakiteitse. Asiasta kertoo Uutissuomalaisen haastattelussa oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.).

Muutosta oikeudenkäymiskaareen on vaatinut muun muassa Suomen tuomariliitto sekä useat muut asiantuntijat. Kuluja on kasvattanut erityisesti käytäntö, että hävinnyt osapuoli määrätään pääsääntöisesti maksamaan myös toisen osapuolen kulut. Asiantuntijat ovat vaatineet, että kuluriskiä osapuolten välillä tulisi tasata.

– Tarkoitus on syyskauden aikana ratkaista, tehdäänkö asiassa lainsäädännöllisiä toimenpiteitä vai riittääkö esimerkiksi jonkinlainen ohjeistus, ministeri kertoo.

Hän sanoo haastattelussa myös ottavansa vakavasti oikeusalan ammattilaisten viestin, että tuomioistuinten päätökset annettaisiin jatkossa vain ammattituomarien ratkaistavaksi. Tämä merkitsisi luopumista käräjäoikeuksien maallikkotuomareista eli lautamiehistä.

Oikeusministeriössä on käynnissä hanke, jossa pohditaan lautamiesjärjestelmän tulevaisuutta. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.