Uutissuomalainen: Kirkolle palveluiden keskittämisestä liki 20 miljoonan tappiot – moni seurakunta tyytymätön

Monissa seurakunnissa ollaan tyytymättömiä Kirkon palvelukeskukseen eli Kipaan. Kipa perustettiin vuonna 2012, ja se on tehnyt viidessä vuodessa 18,8 miljoonaa euroa tappiota. Kaikkiaan se on maksanut Kirkon keskusrahastolle 36–40 miljoonaa euroa.

Kirjanpidon ja palkanlaskennan palveluiden keskittämisen luvattiin tuovan seurakunnille säästöjä, mutta niitä ei ole syntynyt. Monissa seurakunnissa ollaan tyytymättömiä Kipan toimintaan.

Kipan johtaja Sami Savilaakso sanoo, että siirtymäkauden, vuosien 2012–2017, tappiot olivat tiedossa ennakkoon. Tappioita on syntynyt kuitenkin enemmän kuin odotettiin. Savilaakso mainitsee yhdeksi syyksi sen, että työntekijät on rekrytoitu aina etukäteen tulevan asiakaserän vastaanottoa varten.

Kirkolliskokouksessa käytiin viime viikolla lähetekeskustelu aloitteesta, jossa vaaditaan selvitystä koko kirkon ja sen palvelukeskuksen tietohallintokuluista sekä it-hankkeiden jäädyttämistä selvitysten valmistumiseen saakka. 

Lue myös:

    Uusimmat