Uusi laki kuolleeksi julistamisesta pian käsittelyyn

Uutta lakia sovelletaan myös Aasian hyökyaaltokatastrofissa kadonneisiin suomalaisiin.

Uusi laki kuolleeksi julistamisesta hyväksytään eduskunnassa pääosin siinä muodossa, kuin hallitus on esittänyt. Eduskunnan hallintovaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä. Valiokunta esittää siihen vain vähäisiä muutoksia.

Uuden lain myötä kadonnut voidaan nykyistä helpommin julistaa kuolleeksi ilman odotusaikaa. Silloin kun odotusaika katsotaan tarpeelliseksi, ajat lyhenevät nykyisestä.

Uutta lakia sovelletaan myös Aasian hyökyaaltokatastrofissa kadonneisiin suomalaisiin.

Kukin tapaus arvioidaan oikeudessa erikseen, mutta hallintovaliokunnan arvion mukaan Aasian onnettomuudessa kadonneet voitaisiin julistaa kuolleeksi joko ilman odotusaikaa tai yhden vuoden odotusajan jälkeen.

Hallintovaliokunta esittää hallituksen esityksen täydentämistä muun muassa siten, että henkilön julistamista kuolleeksi voi oikeudelta pyytää esimerkiksi aviopuolison tai perillisen ohella myös sellainen läheinen, jolle asialla ei ole oikeudellista merkitystä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi avopuoliso tai sisarus.

Eduskunnan täysistunto aloittaa lakiesityksen päätöskäsittelyn ensi tiistaina. Uusi laki on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat