Uusi kansalaisaloite lakkauttaisi Yle-veron: ”Rahoitus maksukortilla tai mainoksilla"

Yle-veron lakkauttamista vaativa kansalaisaloite on kerännyt kahdessa päivässä liki 10 000 allekirjoitusta.

Aloitteessa Yle-veroa pidetään epäoikeudenmukaisena sen kalliin hinnan ja huonon laadun, Yleisradion valta-aseman sekä muun muassa Ylen poliittisuuden johdosta.

– On kohtuutonta, että ihmiset joutuvat maksamaan veroa siitä hyvästä, että Yleisradio julkaisee poliittisesti väritettyjä uutisia, aloitteessa perustellaan.

Aloitteessa perustellaan lakkautusvaatimusta myös sillä, ettei suomalainen kulttuuri ole riippuvainen Yleisradiosta.

– Verorahoilla ylläpidettävä Yleisradio on nykyaikana yksinkertaisesti tarpeeton, koska internet, tv ja radio tarjoavat valtavat määrät maksutonta ohjelmistoa ja palvelua.

Aloitteen vireillepanija on Perussuomalaisten Nuorten ensimmäinen varapuheenjohtaja ja Perussuomalaisten puoluehallituksen jäsen Aleksi Hernesniemi. Toisena vastuuhenkilönä aloitteessa on Kaustisten Perussuomalaisten sihteeri Mauri Peltokangas.

Korvaavaksi Yleisradion rahoitusmuodoksi aloitteessa ehdotetaan maksukorttia ja mahdollisesti mainoksia. Aloitteen mukaan lähtökohtana tulee olla se, että ”jos ei halua katsoa Yleisradion ohjelmia, ei tarvitse maksaa”, aloitteessa kirjoitetaan.

Kansalaisaloitteen oli allekirjoittanut keskiviikkona kello 15 mennessä yhteensä 9560 ihmistä. 

Lue myös:

    Uusimmat