Uusi hahmo saapuu Salkkareihin! Hän on mystinen Noel

Camilla saattaa palata Helsinkiin – aviomiehensä kanssa 1:17

Jarkko Miettinen astuu Salatut Elämät -sarjan uuden hahmon Noelin saappaisiin.

Salatut Elämät -draamassa nähdään taas uusia käänteitä ja juonikuvioita, kun mystinen Noel saapuu Pihlajakadun asukkaiden elämään. Perjantain jaksossa nähdään, kuinka ulkomaille paennut Camilla huhuilee aviomiestään, joka paljastuu Noeliksi. Hahmon roolissa nähdään 35-vuotias näyttelijä Jarkko Miettinen

– Noel on kansainvälinen juristi, joka on tehnyt ulkomailla uraa ja on palaamassa Suomeen. Voisin sanoa, että hän on aika itsevarma ja määrätietoinen ammattinsa puolesta, Miettinen kertoo roolihahmostaan MTV.fin haastattelussa.

Jarkko Miettinen on valmistunut vuonna 2008 teatterikorkeakoulusta, jonka jälkeen hän on työskennellyt pääsääntöisesti teatterin parissa. Hän lupailee, että Noel tuo vipinää Pihljakadulle.

– Tästä roolista tuli heti sellainen fiilis, että luvassa on paljon mielenkiintoisia ja haastavia käänteitä. Lisäksi hahmossa on jotain tosi salaperäistä – jotain sellaista, mistä ei itsekään saa vielä otetta, Miettinen kertoo.

Juttua muokattu klo 12:14: Jarkon sukunimi korjattu ingressistä.

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat