Uudenmaan kokoontumisrajoitukset kevenevät tiistaina: "Uutinen on riemullinen – mutta minkä tahansa kokoinen taideorganisaatio on pulassa näin lyhyellä varoitusajalla"

Kokoontumisrajoitukset kevenevät – näin Kansallisoopperassa otettiin uutinen vastaan 4:29
Kokoontumisrajoitukset kevenevät – näin Kansallisoopperassa otettiin uutinen vastaan

Uudenmaan kokoontumisrajoitukset helpottavat huomenna. Suomen Kansallisoopperalle ja -baletille päätös on hartaasti odotettu ja mieluisa, mutta ensimmäiset esitykset voidaan järjestää vasta ensi kuussa.

MTV Uutiset Live kertoo ja näyttää kun tapahtuu. Se on toimitus, joka elää uutispäivää kanssasi.

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja MTV Katsomossa.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää Uudenmaan kokoontumisrajoituksia huomisesta lähtien. Avi kertoi päätöksestään tänään.

Tuoreen päätöksen mukaan sisätiloissa voi järjestää enintään viidensadan ihmisen yleisötilaisuuksia. Yli 50 ja enintään 500 hengen tilaisuuksiin voi ottaa korkeintaan puolet enimmäisosallistujamäärästä. Yleisöllä ei tarvitse olla istumapaikkoja tilaisuuksissa.

Nykyinen päätös on voimassa 22. tätä kuuta asti. 

”Uutinen on riemullinen”

Kulttuurialalla kevennyksiä on odotettu pitkään ja hartaasti. Suomen Kansallisoopperan ja -baletin viestintäjohtaja Liisa Riekki kertoo, että uutinen rajoitusten höllentymistä otettiinkin vastaan iloiten.

– Positiivinen näkymä tästä avautuu, ja sitä on kovasti odotettu, Riekki totesi MTV Uutiset Livelle.

– Tavallaan henkistä kanttia on pidetty koko pitkä korona-aika yllä juuri valmistautumalla siihen, että pääsemme esittämään heti, kun se on mahdollista. Ja nyt uutinen yhteiskunnan avautumisesta on totta kai riemullinen ja hyvä uutinen.

Oopperaan pääsee vasta ensi kuussa

Kansallisoppera ja -baletti avaa Avin tuoreesta päätöksestä huolimatta ovensa suurelle yleisölle vasta maaliskuussa.

– Meidän talossamme päätös ei aiheuta heti mitään. Me olemme tehneet omaehtoisesti viime kuussa päätöksen, että avaamme, jos suinkin mahdollista, 11. ensi kuuta, Riekki toteaa.

– Huomenna, ylihuomenna tai ensi viikolla ei meillä siis ulkoisesti tapahdu mitään muutosta.

Taideorganisaatiot ovat Riekin mukaan pulassa lyhyillä varoajoilla.

– Lähtökohtaisesti viranomainen tekee parhaansa. Mutta minkä tahansa kokoinen taideorganisaatio on pulassa näin lyhyellä varoitusajalla. Meidän talossamme päänäyttämöesityksessä on (henkilökuntaa) noin 300 ihmistä, ja meillä on tehty hartiavoimin töitä sen eteen, että olemme saaneet kevään ohjelmiston ujutettua maalis–huhti–toukokuulle. 

– Reagointiaika on tietysti käytännössä mahdoton.

Riekki toteaa kunkin organisaation tekevän päätöksensä ja muutoksensa niin nopeasti kuin suinkin voi.

– Kyllä esimerkiksi teatterit avautuvat jo tässä helmikuun puolella.

”Kulttuurilaitoksen tehtävä ei ole arvioida sairaanhoidon kuormitusta”

Riekki ei arvostele sinänsä viranomaisten toimintaa tai sitä, että kokoontumisrajoitukset ylipäätään vielä jatkuvat.

– Kulttuuriorganisaation tehtävä ei ole arvioida sairaanhoidon kuormitusta tai siihen liittyvää päätöksentekoa. Jos viranomainen näin parhaaksi katsoo, me teemme niin kuin viranomainen meitä ohjeistaa. Se on täysin selvä, Riekki sanoo.

Kansallisoopperan ja -baletin päänäyttämön katsomoon mahtuu 1 300 ihmistä.

– Kaikilla kulttuuri- ja tapahtumataloilla on se toive, että pitää saada avata. Rajoitettu katsomokapasiteetti on askel täyttä kapasiteettia kohti, mutta meillä kevään esitysten uudelleen aikatauluttaminen pohjautuu siihen, että meillä on 11. maaliskuuta lähtien täysi kapasiteetti käytössä. 

– Elämme siis toivossa, että maaliskuun puolivälin kieppeissä pääsisimme esittämään koko 1 300 ihmisen yleisölle, joka meidän katsomoomme mahtuu.

Lue myös:

    Uusimmat