Viime viikolla laajalti alkanut teknisen tuen huijaus Microsoftin nimissä on jatkunut edelleen runsaana koko tämän viikon, kertoo Kyberturvallisuuskeskus.
Viranomaisten mukaan huijauspuheluita tulee väärennetyistä suomalaisista puhelinnumeroista suomeksi tai englanniksi. Puheluja tulee uhreille tasaisesti läpi koko Suomen.
– Nuorehko murtaen englantia puhuva nainen esittäytyi olevansa Microsoftilta ja sanoi, että he ovat paikantaneet uuden uhan tietokoneelleni ja se olisi pitänyt poistaa heti.
– Kuuntelin aikani ja siinä vaiheessa, kun he pyysivät klikkaamaan ruudun vasemmasta alanurkasta kuvakkeita, ilmoitin, että nyt tämä riittää. Puhelu päättyi vasta, kun sanoin ottavani poliisiin yhteyttä, erään uuden huijausmuodon uhriksi joutuneen yrityksen edustaja kertoo.
Yrityksen it-osastolla työskentelevä edustaja tutki numeron alkuperää ja huomasi sen kuuluvan suomalaisella yksityishenkilölle.
Huijausyrityksen uhriksi joutunut it-alan henkilö uskoo kuitenkin, että huijari oli ”spooffannut” numeron, eli soittaja ei tosiasiassa ollut suomalainen, jolle numero näytti kuuluvan.
Rikollisuus muuttuu yhä enemmän virtuaaliseksi
Rikollisuus siirtyy tulevaisuudessa yhä enemmän verkkoon. Kokonaisrikollisuuden määrä pysyy siis samana, mutta yhä isompi osa tapahtuu verkossa.