Uuden koronaviruksen toinen aalto liplattelee jo Euroopan rannoilla – Ranskassa ja Espanjassa tartuntaennätykset rajoitushöllennysten jälkeen

Saksaan palaaville lomailijoille suositellaan koronatestiä kolmen vuorokauden kuluessa – kirjeenvaihtaja kertoo, kuinka testaaminen käytännössä toteutetaan 2:12
Saksaan palaaville lomailijoille suositellaan koronatestiä kolmen vuorokauden kuluessa – kirjeenvaihtaja kertoo, kuinka testaaminen käytännössä toteutetaan

Uuden koronaviruksen toinen aalto lähestyy jo Eurooppaa. Ranskassa rekisteröitiin keskiviikkona liki 1 700 uutta virustartuntaa, kertoo BBC. Määrä on suurin kahteen kuukauteen.

Monissa Ranskan kaupungeissa koronarajoituksia on otettu uudelleen käyttöön. Muun muassa Toulousessa astui voimaan maskipakko kaupungin vilkkailla kaduilla. Myös Pariisin ja useiden muiden kaupunkien odotettiin määräävän maskit pakollisiksi.

Myös Espanjassa rekisteröitiin keskiviikkona suurin määrä uusia tartuntoja, liki 1 800, sen jälkeen kun rajoituksia lievennettiin heinäkuussa. Useat maat, viimeisimpänä Sveitsi, ovat ottaneet uudelleen käyttöön matkustusrajoitukset Espanjasta tuleville.

Myös Kreikka on ottanut uudelleen käyttöön koronarajoituksia.

– Yritämme herättää ihmiset päivittäisillä tiedotuskampanjoilla ja muulla valistuksella, kertoi hallituksen edustaja Stelios Petsas televisiohaastattelussa.

Aberdeenissa Skotlannissa kaikki erilaiset viihdykkeitä tarjoavat paikat niin sisä- kuin ulkotiloissakin on määrätty suljettaviksi. Skotlannin pääministerin Nicola Sturgeonin mukaan tartuntojen määrä on noussut merkittävästi.

Lue myös:

    Uusimmat