Autolautta Estonia upposi Utön saaren lähivesillä Saaristomerellä 20 vuotta sitten. Saarella toimivan koulun opettaja muistaa päivästä erityisesti pelastushelikopterit, jotka toivat saareen onnettomuuden uhreja.
Paraisten kuntaan kuuluvaa Utön saarta Itämerellä ympäröivät vedet tunnetaan lukuisista merionnettomuuksista. Niitä on sattunut tuulisilla vesillä vuosien varrella kymmeniä.
Suurin Utön lähellä sattuneista onnettomuuksista on Estonian uppoaminen 20 vuotta sitten. Laiva upposi syysmyrskyssä noin 40 kilometrin päässä rannasta ja vei syvyyksiin 852 ihmishenkeä. 137 saatiin pelastetuksi.
Saarelle perustettiin onnettomuusyönä väliaikainen ensiapuasema, jonne kuljetettiin Estonialta pelastuneita ja turmassa menehtyneitä.
1:55
Opettaja puolusti lapsia tiedotusvälineiltä
Turmapäivänä noin 50 asukkaan Utön saaressa oli muun muassa opettaja Brita Willström.
Willström heräsi aamuyöllä, kun hänen miehensä soitettiin töihin yöllä sattuneen laivaonnettomuuden takia. Koulun tilojakin kysyttiin majoitustilaksi.
– Ensireaktio oli, että ei voi olla totta. Sen jälkeen tuli toivo-vaihe. Halusimme uskoa, että ihmisiä pystytään auttamaan ja pelastamaan. Päivän edetessä mieliala kuitenkin laski. Itse jouduin miettimään myös lapsia ja puolustamaan heitä tiedotusvälineiltä.
Mediaa virtasi paikalle paitsi Suomesta, Ruotsista ja Virosta myös muualta Euroopasta.
Esikoululaiset leikkivät pelastuslauttaa
Koulupäivä pidettiin Utön koulussa onnettomuuspäivänä niin normaalisti kuin pysyttiin.
– Äidit ja perheet täällä päättivät, että onnettomuudesta huolimatta päiväkoti-ikäiset menevät päiväkotiin ja kouluikäiset kouluun. Vanhemmathan olivat itse joko töissä tai osallistuivat pelastustöihin ja auttoivat uhreja. Lasten ei tarvinnut olla aikuisten ahdistuksen ja paniikin kohteena, kun he olivat koulussa; siellä he saivat tuntea olevansa turvassa.
Onnettomuudesta ei puhuttu onnettomuuspäivänä koulussa erityisen paljon, mutta sitä ei haluttu salatakaan.
– Kaikkiin lasten kysymyksiin vastattiin. Lisäksi meidän koulumme kävi siihen aikaan syömässä varuskunnan ruokalassa. Olimme syömässä esimerkiksi silloin, kun sairaalahelikopteri tuli hakemaan saarelta pelastuneita eteenpäin kuljetettavaksi. Esikoulussa lapset leikkivät pelastuslauttaa vielä pitkään tuon päivän jälkeenkin.
Helikopterin pelastama mies jäi mieleen
Osan päivän tapahtumista Willström muistaa edelleen hyvin tarkasti.
– Mieleeni on jäänyt muun muassa se, kun eräs vanhempi mies käveli armeijan huopa hartioillaan pelastushelikopteriin. Myöhemmin näin uutisista, kun hän käveli kopterista ulos sairaalan pihalla.
Osa onnettomuuspäivän muistikuvista on täysin sumun peitossa.
– Olen katsonut päiväkirjamerkintöjä siltä viikolta. Onnettomuuspäivän kohdalla ei lue muuta kuin Estonia. Viikon päästä on merkintä ”Papin käynti”. Siitä en itse muista mitään. En muista myöskään sitä, mitä onnettomuusiltana tapahtui ja mitä silloin tein.
Titanic kiinnostaa nykylapsia Estoniaa enemmän
Muistot Estoniasta nousevat Brita Willströmille mieleen toisinaan myrskysäästä ja helikoptereiden äänistä.
– Helikoptereita oli ilmassa silloin niin paljon, että koptereiden äänet ja niiden näkeminen tuntuvat vähän uhkaavilta ja ahdistavilta asioilta. Lapsenikin muistavat voimakkaimmin helikopterit.
Onnettomuuden 20-vuotispäivän lähetessä opettaja Willström on puhunut koulussa tapahtuneesta jo ennakkoon. Monille lapsista Estonian turma on hyvin etäinen.
– Titanic tuntuu kiinnostavan Estoniaa paljon enemmän, koska siitä on tehty elokuva, Willström naurahtaa.
Willström arvelee, että kyse on myös jonkinlaisesta suojamekanismista.
– Mehän joudumme liikkumaan merellä jatkuvasti. Välillä joutuu lähtemään matkaan kovassakin tuulessa. Ei sitä aina voi miettiä, pysyykö alus pinnalla vai ei.