Uskomaton sattuma Yhdysvalloissa: Siskosten lapsilla vain minuuttien ikäero!

Amerikkalaissiskosten lapsilla on sama syntymäpäivä ja vieläpä vain yhdeksän minuutin ikäero!

Yhdysvaltain Oklahomassa asuvien siskosten, Karli Westin ja Olivia Littlejimin, lapsilla on vain yhdeksän minuuttia ikäeroa. Siskoset kertoivat hauskasta sattumasta KameraOne-sivustolle.

Paitsi että he olivat samaan aikaan raskaana, he myös päätyivät synnyttämään pienokaisensa milteipä samaan aikaan. 

Lapset syntyivät 19. syyskuuta. Ensin maailmaan tuli Olivian lapsi kello 10.30, ja Karlin vauva syntyi kello 10.39.

Videolla siskokset kertovat, mitä ajatuksia tällainen sattuma heissä herätti. Lisäksi nähdään kuvia suloisista pikkuisista vanhempiensa seurassa.

Siskoilla yli kahdeksan vuoden ikäero

Karlilla ja Olivialla on myös veli. Karli on sisaruskatraan vanhin, veli keskimmäinen ja Olivia nuorin. Naisilla on kahdeksan ja puoli vuotta ikäeroa.

Karlilla on ennestään 4-vuotias lapsi. Olivia synnytti nyt esikoisensa. 

– On ollut tosi hauskaa käsitellä näitä juttuja hänen kanssaan ja hän on auttanut minua raskauden aikana kaikessa, Olivia Littlejim sanoo.

Karli yllätti Olivian uutisellaan

Olivia kertoo, että hän ja hänen miehensä kertoivat perheillallisella odottavansa lasta. Kotimatkalla hän sai Karlilta yllättävän puhelinsoiton: sisko kertoi itsekin olevansa raskaana.

Karlin kohdalla ennakoitu ajankohta pysyi koko ajan samana. Olivia sen sijaan synnytti viikkoa aikaisemmin kuin oli odotettu.

Lähde: KameraOne

Lue myös:

    Uusimmat