Uskalla rikkoa tyylisääntöjä!

Tyylioppaat ovat toisille pelastus, mutta toisaalta niiden neuvot eivät ole niin yleispäteviä kuin voisi kuvitella. Glamour.com listasi sääntöjä, joiden rikkominen ei ole vain sallittua, vaan myös suotavaa.

Henkilökohtaisen tyylin kehittyminen kestää koko ihmisen elämän. Alamme kiinnittää huomioita vaatteisiimme jo nukkeleikkien aikaan. Eri ikäkausina tyyli muuttuu – ja hyvä niin. Yläasteen lempivaatteet eivät sovi enää silloin, kun omat lapsesi alkavat olla kouluiässä.

Säännöt on tehty rikottaviksi, joten myöskään kaikki ”älä pukeudu näin” -ohjeet eivät ole kiveen hakattuja.

1. Valkoinen sopii vain kevääseen ja kesään

Kun ulkona on pimeää ja harmaat, pitääkö synkkyyttä vielä korostaa olemalla itse synkkä ja harmaa? Valkoinen erottuu loppusyksyn ankeudessa varmasti. Talven tullen voit kimmeltää kilpaa pakkashangen kanssa, kun pukeudut valkoiseen.

Kurakeleillä valkoisten housujen kanssa tosin kannattaa käyttää lahkeiden päälle vedettäviä pitkävartisia saappaita, jotta housunpuntit säästyvät loskalta.

2. Vie kaikki kierrätykseen, mitä et ole käyttänyt vuoteen

Jos vaate on vuoden käyttämättä, se pitäisi pistää eteenpäin. Miksi? Entä jos edellinen kesä oli kylmä, etkä päässyt pukeutumaan lempishortseihisi tai -mekkoosi? Tai jos talven kovimmat pakkaset jäivät välistä, mutta tulet tarvitsemaan untuvatakkiasi vielä.

Tiettyihin vaatekappaleisiin liittyy myös kova kiintymys, etkä haluaa käyttää niitä loppuun. Erikoistilanteiden pusero muuttuu vain puseroksi, jos käytät sitä viikoittain.

Laita siis kierrätykseen vain sellaiset vaatteet, joissa on todella jotain vikaa. Tällaisia ovat rikkimenneet, vääränkokoiset ja -väriset sekä huonosti istuvat vaatteet, joissa et tunne oloasi mukavaksi.

3. Musta ja ruskea tai sininen ja musta eivät sovi keskenään

Värien sopivuus on kiinni kaikkein eniten vaatteen kantajan mausta. Itsevarma ihminen näyttää hyvältä, ja omaan värimaailmaan sopivat sävyt lumoavat. 

Jos laivastonsininen lempipaitasi näyttää mielestäsi tyrmäävältä mustien farkkujen kanssa, käytä niitä yhdessä.

4. Pese vaatteet jokaisen käytön jälkeen

Älä pese. Farkkujen pesua tulisi vältellä niin paljon kuin mahdollista, ja neuleet sekä puserot pysyvät raikkaina tuuletuksella. Villavaatteista taas miedot hajut lähtevät pakastimessa.

Jos teet istumatyötä etkä hikoile, miksi pesisit puseron jokaisen työpäivän jälkeen? Mitä vähemmän peset vaatteitasi, sitä pidempään ne pysyvät hyvänä. Samalla säästät luontoa sähkön, veden, pesuaineen ja vaatteiden kuluttamisen vähentyessä.

5. Älä käytä samaa vaatetta liian usein

Jos tunnet olosi itsevarmaksi ja kauniiksi lempifarkuissasi, miksi pihtaisit niitä kaapissasi? Jos vaate ei kuulu erikoistilanteiden vaatteisiin, sitä kannattaa käyttää aina, kun siltä tuntuu ja se sopii tilanteeseen.

Hyvin istuva ja kaunis vaate ei tuo sinulle itsevarmuutta viikattuna kaapissa, vaan silloin kun puet sen päällesi.

 Lähde: Glamour.com

Lue myös:

    Uusimmat