Useista raiskauksista syytetty Benjamin Mendy, 28, puhui oikeudessa: "Nautin seksistä monien naisten kanssa"

Useista raiskauksista syytetty jalkapalloilija Benjamin Mendy, 28, on puolustautunut syytöksiltä oikeudessa Englannin Chesterissä.

Manchester Cityä edustanutta ranskalaista puolustajapelaaja Mendyä syytetään seitsemästä raiskauksesta, yhdestä raiskauksen yrityksestä ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Väitetyt teot ajoittuvat lokakuun 2018 ja viime vuoden elokuun välille.

Syyttäjän mukaan Mendy on raiskannut naisia lukituissa "paniikkihuoneissa", joista uhrit eivät ole päässeet pakenemaan. Ranskalainen on väitetysti houkutellut naisia Prestburyssa sijaitsevaan syrjäiseen kartanoonsa muun muassa manchesterilaisista yökerhoista.

Ranskan maajoukkueessakin urallaan pelannut Mendy on nyt esittänyt omat väitteensä tapahtumista. Hänen mukaansa seksi on tapahtunut suostumuksellisesti.

Mendy kertoi käyneensä yökerhoissa kaksi tai kolme kertaa viikossa sen jälkeen, kun hän oli siirtynyt Cityyn vuonna 2017. Hänen mukaansa hänen on ollut helppo tavata naisia ja useat kumppanit illan aikana ovat olleet hänelle normaali asia, joskin hän sanoi tajunneensa tämän kuulostavan "huonolta".

Mendyn mukaan naisilta alkoi tulla huomiota, kun hän pelasi Ranskassa Marseillessa, mutta Manchester City -aikoina sitä tuli "10 kertaa enemmän", koska seura on yksi Euroopan parhaista. Viestejä naisilta alkoi hänen mukaansa tulla myös Instagramissa.

– Tiedän, etten ole Brad Pitt, mutta naiset lähestyivät minua – eivät minun ulkonäköni, vaan jalkapallon takia, Mendy sanoi.

Mendyn mukaan naiset ovat enimmäkseen lähestyneet häntä, mutta toisinaan hänkin on ollut asialla.

Mendy: Jos naiset eivät ole halunneet, olen lopettanut

Mendy sanoi olleensa naisille suora intresseistään.

– Jos he halusivat harrastaa seksiä ja minä halusin, kaikki oli kunnossa. Nautin seksistä monien naisten kanssa.

Mendy kertoi, että hänen asenteensa naisia kohtaan on ollut "epäkunnioittava". Hän silti väitti totelleensa naisten tahtoa, jos he eivät ole halunneet seksiä.

– Se on ollut ok, olen hyväksynyt sen ja lopettanut. Haluan harrastaa seksiä sellaisen kanssa, joka nauttii siitä myös.

Mendy hyllytettiin Manchester Cityn toiminnasta poliisitutkinnan käynnistyttyä viime vuonna. Oikeudenkäynti asiassa jatkuu.

Lue myös:

    Uusimmat