Pirkanmaata piinannut tuhopolttaja vangittu

Pirkanmaan käräjäoikeus on vanginnut useista rakennuspaloista epäillyn miehen. Uusin teko, josta miestä epäillään, on Lempäälän autiotalopalo tämän viikon tiistaina.

Tamperelainen 1990-luvulla syntynyt mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä kymmenestä törkeästä vahingonteosta ja yhdestä tuhotyöstä.

Teot ajoittuvat vuoden ajalle, aikavälille 20. elokuuta 2022–5. syyskuuta 2023.

Kohteeksi on valikoitunut pääsääntöisesti hylättyjä rakennuksia ja rakennelmia, kuten omakotitaloja ja vajoja. 

Tuorein teko, josta miestä epäillään, on Lempäälässä Pirunlinnantiellä olleen autiotalopalon tulipalo tiistaina.

Poliisi tiedotti eilen torstaina, että palosta epäilty mies on otettu kiinni.

Poliisi jatkaa edelleen tapahtumien tutkintaa ja selvittää epäillyn mahdollista liittymistä muihin aikaisempiin Pirkanmaalla tahallaan sytytettyihin paloihin.

– En voi kommentoida tutkintaa tässä vaiheessa tämän enempää sitä vaarantamatta, rikoskomisario Ari Luoto toteaa tiedotteessa.  

Pirkanmaalla on kuluneen vuoden aikana palanut kaikkiaan parikymmentä autiotaloa. Poliisi epäilee paloja tahallaan sytytetyiksi.

 

Lue myös:

    Uusimmat