USA:n verilöylystä syytetyn tunteneet: Outo virnistelijä joka kyseli maailmanlopusta

Arizonan verilöylystä syytetyn 22-vuotiaan Jared Loughnerin tunteneet tai tienneet ihmiset pitivät häntä outona lintuna, joka oli uhmakas ja herätti paljon hämmennystä.

Loughnerille syytetään murhista, salamurhan yrityksestä ja murhayrityksistä.

The Arizona Republic -lehti on kerännyt Loughnerin naapureiden, koulutoverien ja työnantajien ajatuksia nuorukaisesta.

Loughnerin luokkatoveri, 19-vuotias Mark DeBeliso, kertoo, kuinka Loughner keskeytti kuusi tai seitsemän kertaa erään oppitunnin huutamalla kysymyksiä maailmanlopusta ja kuolemasta.

- Sitä ajatteli, että mistä ihmeestä tämä tyyppi oikein puhuu. Kun opettaja moitti Loughneria tämän käytöksestä, hän vain virnisti ja mumisi jotain kummallista itselleen.

Toisen luokan opiskelija Angel Amado kertoo niin ikään Loughnerin kummallisesta käyttäytymisestä luokassa.

- Hän virnisteli jatkuvasti ja saattoi alkaa kikattelemaan täysin yllättäen.

Amadon mukaan Loughner vastusti koulun kokeita ja testejä.

- Hän sanoi professorille, että me emme tarvitse kokeita. Loughner myös kysyi opettajalta, että kuinka hän voi tietää, ettei opettaja yritä aivopestä häntä kokeen avulla, muistelee Amando.

Loughner erotettiin oppilaitoksesta syyskuun lopussa muun muassa huumeidenkäytön ja omituisen käytöksen vuoksi.

"Aivan kuin hän ei olisi ymmärtänyt"

Hän meni tämän jälkeen töihin vapaaehtoiseksi koiran ulkoiluttajaksi Tucsonin paikalliseen eläinten hoivakotikeskukseen.

Keskuksen työntekijöiden mukaan Loughner vei koiranpentuja useita kertoja alueelle, jonne niitä oltiin kielletty viemästä, koska ulkoilualueella oli ilmennyt pennuille vaarallista virustautia.

- Tuntui siltä, kun hän ei olisi ymmärtänyt. Loughnerin työnohjaaja sanoi tälle useasti, että koiria ei saa viedä terveysriskin vuoksi kielletylle alueelle, mutta hän ei vaan tuntunut tajuavan. Heti moitteiden jälkeen Loughner vei pennut jälleen uudelleen kielletylle ulkoilualueelle, kertoo keskuksen johtaja Kim Janes, joka antoi Loughnerille lopulta potkut.

Loughnerin perheen naapurissa asuvalla 60-vuotiaalla Jonilla oli hyvää sanottavaa nuorukaisen perheestä Jaredia lukuun ottamatta.

- He olivat todennäköisesti parhaat naapurit, mitä meillä on koskaan ollut, mikäli Jaredia ei lasketa mukaan. Hän ei koskaan puhunut. Hän vain käänsi selkänsä ja käveli pois, Jon kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat