USA:n presidentinvaalikone tehtiin Suomessa

ZEF Solutions Oy avaa vaalikoneen Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaaleihin. Vaalikone on vapaasti kaikkien käytettävänä ja hyödynnettävänä, myös mediatalot ja blogistit ympäri maailmaa voivat liittää sen osaksi sivustojaan. Vaalikoneen ammattitaitoisen taustamateriaalin ja sisällön ovat työstäneet mittavan kokemuksen USA:n politiikasta keränneet Tuomas ja Johannes Koskenniemi. Vaalikoneen löydät osoitteesta: www.mtv3.fi/usavaalikone.

- USA:n presidenttivaalikoneen julkaisu on merkittävä asia, ei pelkästään meille ZEFillä, vaan USA:n kansalaisille, ihmisille joita kiinnostaa USA:n politiikka maan ulkopuolella ja maailman kaikille mediataloille. Medioiden mahdollisuus ottaa kone omille sivuilleen helposti, siivittää meidät toivon mukaan miljooniin käyttäjiin. Vuonna 2012 syksyllä toteutamme varsinaisen vaalikoneen merkittävän paikallisen mediatalon kanssa, ZEFin toimitusjohtaja, Jaakko Alasaarela sanoo.

ZEF® on toteuttanut MTV3:n uutisten kanssa Suomen suosituimmat vaalikoneet jo vuodesta 2006 alkaen. Kevään 2011 Eduskuntavaaleissa ZEF® -vaalikoneita käytti 2,5 miljoonaa suomalaista. Tutkimusten mukaan vaalikoneella on merkittävä vaikutus päätöksentekoon. Ikäryhmästä riippuen jopa 70%:lle käyttäjistä vaalikoneen tuloksella on merkittävä vaikutus ja joka kuudes käyttäjä tekee suoran äänestyspäätöksen vaalikoneen ehdottamasta ykkösehdokkaasta.

-Rakennamme seuraavan vuoden aikana vaalikoneet kaikkiin maailman merkittäviin vaaleihin. Seuraavana vuorossa ovat maaliskuussa Venäjän presidentinvaalit, joihin parhaillaan etsimme kumppania sisällöntuottamiseen. Keväällä avaamme vaalikoneen Egyptin historian ensimmäisiin demokraattisiin presidentinvaaleihin. Kävimme hiljattain tapaamassa Egyptin viestintäministeriön ja tärkeimpien mediatalojen edustajia. Vastaanotto oli valtavan hyvä. Suomi on maailmalla demokratian esikuva ja haluamme osaltamme edistää vaalikoneen avulla tätä sanomaa. Viimeaikaiset kuohunnat ja vallankumoukset arabimaailmassa ovat avanneet suuren kysynnän vaalikoneellemme, Alasaarela kertoo.

- Olemme tutkineet maailman vaalikonetarjonnan ja tiedämme tuotteemme ylivoiman. Vaalikone tuo valtavasti demokratiaa erityisesti kriisialueille. Samalla ehdokkaiden mielipiteet tulevat läpinäkyviksi koko maailmaan, myös kaikkien mediatalojen hyödynnettäviksi. Merkittävien mediatalojen ja sosiaalisen median avulla vaalikone saadaan levitettyä tehokkaasti kaikkien saataville. Keskeistä on tehdä sisältö luotettavien ja asiansa osaavien tahojen kanssa, Toimitusjohtaja Alasaarela jatkaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat