USA:n oikeusministeriön tiedot eivät tukeneet Trumpin salakuuntelusyytöstä

Yhdysvaltojen oikeusministeriön kongressille perjantaina toimittamat tiedot eivät tue presidentti Donald Trumpin väitettä, että presidentti Barack Obama olisi salakuunnellut häntä viime vuonna.

Asiasta kertoi väitteitä tutkivan edustajainhuoneen tiedustelukomitean puheenjohtaja Devin Nunes useiden yhdysvaltalaisviestinten mukaan. 

Nunesin mukaan komitean perjantaina saamat tiedot viittaavat siihen, ettei Trumpin New Yorkin -pilvenpiirtäjässä Trump Towerissa ollut salakuuntelulaitteita. 

Komitea oli pyytänyt kongressilta todisteita väitteiden tueksi viimeistään maanantaihin mennessä, jolloin sen tutkinta etenee avointen kuulemisien vaiheeseen. Trump sanoi torstaina, että hänen hallinnollaan olisi todisteita hallussaan. 

Trump syytti alkukuusta Twitterissä, että presidentti Barack Obama olisi kuunnellut hänen puhelimiaan vaalikampanjan aikana. Hän ei ole esittänyt väitteensä tueksi todisteita, vaan on pyytänyt kongressia tutkimaan asian. 

Valkoisen talon tiedottaja ja Trump itse ovat myöhemmin sanoneet, ettei presidentti tarkoittanut syytöstään kirjaimellisesti. Heidän tarjoamansa uuden tulkinnan mukaan syyttävät tviitit viittasivat Obaman itsensä sijasta hänen hallintoonsa ja salakuuntelun sijasta mihin tahansa tiedustelutoimintaan. 

Yksi alkuperäisistä tviiteistä tuntui kuitenkin viittaavan hyvin selvästi Obamaan henkilönä ja kirjaimelliseen salakuunteluun. 

– Kuinka alas presidentti Obama on vajonnut salakuunnellessaan puhelimiani hyvin pyhän vaaliprosessin aikana. Tämä on Nixonia/Watergatea. Paha (tai sairas) jätkä! Trump kirjoitti.

Lue myös:

    Uusimmat