USA esti turvallisuusneuvoston päätöslauselman – kaikki muut maat halusivat tuomita Jerusalem-päätöksen

Yhdysvallat on käyttänyt veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvostossa ja estänyt päätöslauselman läpimenon, jolla olisi tuomittu presidentti Donald Trumpin Jerusalem-päätös.

Päätöslauselmassa YK:n turvallisuusneuvosto olisi vaatinut perumaan Jerusalemin tunnustaminen Israelin jakamattomana pääkaupunkina. Kaikki muut 14 turvallisuusneuvoston maata äänestivät päätöslauselmaehdotuksen puolesta.

Päätöslauselmaehdotus ei maininnut Donald Trumpia tai Yhdysvaltoja nimeltä, mutta sen läpimeno olisi julistanut Trumpin Jerusalem-päätöksen YK:n puolesta mitättömäksi.

Presidentti Trump järkytti kansainvälistä yhteisöä julistamalla aiemmin tässä kuussa yksipuolisen Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Lisäksi presidentti ilmoitti, että Yhdysvallat aikoo siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin.

Trumpin päätös suututti sekä monet arabimaat että Yhdysvaltojen läntiset liittolaiset. Myös palestiinalaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan, ja kaupungissa on sekä muslimien että juutalaisten pyhiä paikkoja.

Lue myös:

    Uusimmat